Pysäytä kiire ja menesty – suunnittele hyvä elämä
Sampsa kirjoitti, 03/01/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Grant MacDonald
“Kuoleman lähestyessä eräät menestyksen merkit vaikuttavat melko järjettömiltä.” – Donald A. Miller
Menestys tarkoittaa liian usein sitä, että omistaa enemmän ja kalliimpia tavaroita kuin muut, tai sitä, että omaa enemmän valtaa tai julkisuutta kuin muut. Tällainen menestyminen ei takaa onnellisuutta, vaan päinvastoin johtaa helposti uuvuttavaan oravanpyörään.
Kertooko kiire menestyksestä?
Yhteiskunta, joka perustuu kulutukseen ja taloudelliseen meritokratiaan, palkitsee rahan perässä juoksemisen. Ihmiset juoksevat rahan perässä, koska uskovat rahan tuovan onnellisuutta, ja koska eivät halua vaikuttaa luusereilta. Yhteiskunnalle tämä sopii, koska varakkailla on tapana kuluttaa enemmän kuin varattomilla. Meritokraattinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu ajatukseen, jonka mukaan taitavat ja viisaat rikastuvat ja saavuttavat korkean statuksen. Menestys on itseansaittua.
Kärjistäen köyhät ja tavalliset ihmiset ovat meritokratian mukaan tyhmiä, laiskoja tai molempia, eivätkä täten ansaitse menestystä. Meritokraattisessa yhteiskunnassa työttömiä pidetään luusereina ja köyhyyttä omana syynä. Kukaan ei halua olla luuseri. Luuserin leiman välttääkseen täytyy juosta rahan ja maineen perässä.
Meritokratia syrjäytti aiemmat ajatukset, joiden mukaan elämä ei riipu vain omista taidoista, vaan myös onnella, sattumilla ja jumalilla oli näppinsä pelissä. Larry King on todennut terävästi, että “ne jotka ovat menestyneet mutta eivät mainitse onnea huijaavat itseään”.
Yhteiskunta kannustaa hedonistiseen oravanpyörään, eli elämäntilanteeseen, jossa ihmiset tavoittelevat onnellisuutta omaisuutta kartuttamalla, kulutuksella ja yhtiöhierarkiassa kapuamalla. Hedonistisessa oravanpyörässä oleva ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä hänellä on.
Mikäli haluat menestyä yhteiskunnan menestysasteikolla, asiasi eivät ole koskaan hyvin, sillä ne voisivat olla aina vielä hiukan paremmin. Et ole koskaan onnellinen. Adaptaatioperiatteen mukaisesti totumme muuttuneisiin olosuhteisiin nopeasti. Uuden auton omistaminen ei tuotakaan odotettua onnellisuutta. Täytyy tehdä yhä pidempää työpäivää, ja ottaa yhä suurempia lainoja, jotta saisi vielä hienomman auton.
Suunnittele ja toteuta oma kiireetön menestyksesi
Minulle menestystä on se, että voi vanhuksena todeta eläneensä hyvän ja onnellisen elämän. Kirjoitin Työn hyväksikäyttö kirjassa menestyksestä seuraavaa:
“Menestystä ei voi mitata rahalla ja vanhanaikaisen kulutusyhteiskunnan statuksella.[...] Menestys on omien arvojensa tuntemista, niihin tyytymistä ja niiden mukaan elämistä. Arvojen mukaisten elämäntavoitteiden tavoittelu on tärkeä osa menestyksellistä onnellista elämää.” – Työn hyväksikäyttö
Joululoman aikana kerroin, kuinka teet konkreettisia suunnitelmia onnellisemman arjen toteutumiseksi. Listasimme meille kaikkein tärkeimmät asiat elämässä, elämäntavoitteemme, ja suunnittelimme kuinka voimme elää näiden arvojen mukaisesti.
Askeleet kohti hyvää onnellista elämää:
- Uudenvuoden mahdollisuus
- Listaa elämäntavoitteesi
- Millainen elämäsi on viiden vuoden päästä?
- Hyvä elämä on päivittäisiä tekoja
Vehmas Assemblyn sloganin mukaisesti “Hyvä elämä koostuu teoista”. Tavoitteiden eteen työskentely tuottaa enemmän onnea kuin niiden saavuttaminen. Voimme tavoitteiden avulla huijata mielemme toimimaan kuten haluamme. Meille rakkaat asiat, joista nautimme eivät unohdu arjen pyörteissä, koska olemme ottaneet ne huomioon päivärutiineissamme.
Oma tavoitelistani vuodelle 2010 alkaa olla valmis. Tammikuussa aion ottaa tavaksi mennä sänkyyn viimeistään kello 23.00. Nukun liian lyhyitä öitä ja uskon, että lisäuni tekee minut onnellisemmaksi. Aion nukkumisen lisäksi rauhoittaa elämääni vaihtamalla kahtena iltana viikosta netin informaatiotulvan ja valinnanmahdollisuuksien vyöryn kirjaan. Kirjat ovat mukavan hitaita.
Millaisia tavoitteita sinulla on tammikuulle tai vuodelle 2010?
Tarvitaanko onnellisuuteen työtä?
Sampsa kirjoitti, 21/09/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc subnet24
“Leikki on aina vapaaehtoista. Mikä voisi muuten olla leikkiä on työtä jos siihen pakotetaan.” – Bob Black
Suomessa työ nähdään päämääränä. Poliitikot tavoittelevat täystyöllisyyttä, ja me suomalaiset ponnistelemme koko elämämme jotta saisimme aina vain paremmin palkatun työpaikan. Yritän tässä postauksessa kiteyttää sen miksi työtä ei tulisi nähdä päämääränä vaan keinona. Keinona saavuttaa parempi hyvinvointi ja onnellisuus.
Tekeekö työ onnelliseksi?
Työn tärkein tehtävä on elannon ansaitseminen. Saamme palkalla tyydytettyä osan perustarpeistamme. Voimme maksaa vuokran tai yhtiövastikkeen, ostaa ruokaa ja maksaa sähkön. Silloin tällöin ostamme vaatteen tai pari. Perustarpeiden tyydyttäminen mahdollistaa hyvinvoinnin, ja hyvinvointi mahdollistaa onnellisuuden.
Työ voi mahdollistaa onnen myös tarjoamalla meille sopivia haasteita ja mahdollisuuksia toteuttaa henkilökohtaisia vahvuuksiamme. Vahvuuksien toteuttaminen antaa meille flow-kokemuksia ja suurta tyydytystä. Työ voi myös liittää meidät osaksi jotain meitä suurempaa kokonaisuutta. Elämämme saa uuden merkityksen jos tunnemme vaikuttavamme maailmaan.Työn tehtävä tyydytyksen ja merkityksen luojana on kuitenkin toissijaista verrattuna työn rooliin elannon ansaitsemisessa.
Mutta eikö elannon voi ansaita ilman työntekoakin?
Vaatiiko onnellisuus työtä?
Ei vaadi. Mikäli voit tyydyttää perustarpeesi, sinulla on haastavia tavoitteita ja flow-kokemuksia ilman työtä, et tarvitse työtä onnellisuuden saavuttamiseen.
Moni varmasti ihmettelee kuinka kukaan voi olla onnellinen jos rahat riittävät vain perustarpeisiin. Kulutustavaroiden ostamisen on todettu olevan huono keino parantaa elämänlaatua. Ostamisen ja uuden esineen tuoma mielihyvä haihtuu nopeasti. Jatkuva kulutustavaroiden päivitys johtaa kulutusoravanpyörään joka vähentää onnellisuutta. Jollain on aina sinua hienompi ja uudempi kännykkä.
Mielekäs, sinulle sopiva työ voi siis olla kätevä keino napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ansaita elanto ja luoda onnelle paremmat edellytykset. Työ ei kuitenkaan ole ainoa keino napata näitä kärpäsiä.
Kaksi tapaa tehdä töitä, onnellinen ja väärä
Sampsa kirjoitti, 14/09/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc daveknapik
“Valitse työ jota rakastat ja sinun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä.” – Kungfutse
Valitsemalla sinulle sopivan työn ja tekemällä töitä oikein tulet onnellisemmaksi, säästät rahaa ja elät ympäristöystävällisemmin.
Työ voi parhaimmillaan parantaa hyvinvointia joka päivä. Mielekäs työ, jonka sisältöön voi vaikuttaa, on hieno elämän rikastus. Työtä tekisi vaikka ilmaiseksi. Mielekäs työ tuottaa onnistumisen iloa, täyttymyksiä.
Huonosti toteutettuna työ heikentää hyvinvointia. Merkityksetön suoritusputki, jonka ainut tavoite on tuottaa rahaa ja tavaraa, ei johda hyvään elämään. Materian kasaaminen tuo pikatyydytyksiä, joilla yritetään korvata täyttymyksen puutetta. Uudet kengät ja puhelin täytyy korvata nopeasti uusilla. Elämä tuntuu tyhjältä. Vauhti ja kiire helpottavat, sillä silloin ei tarvitse ajatella.
Kuinka löytää terve suhde työhön?
Työ on keino toteuttaa elämäntavoitteita. Kun asettaa tavoitteet keinojen edelle, työ ja shoppailu eivät pääse muodostumaan elämän ainoaksi sisällöksi. Ei kannata tehdä liikaa töitä jos se on elämäntavoitteita vastaan.
Otetaan esimerkki. Jos yhtenä elämäntavoitteenasi on olla hyvä isä tai äiti, ylityöt eivät edistä tavoitettasi mitenkään, oli työ mielekästä tai ei, päinvastoin. Ylitöiden vuoksi et ehdi olla isä tai äiti, ja liian työnteon aiheuttaman väsymyksen vuoksi et jaksa olla isä tai äiti edes kotona. Ylityöt saattavat auttaa plasma-TV:n hankinnassa tai oman kunnianhimon tyydyttämisessä, mutta haittaavat isänä tai äitinä olemista. Ylityöt kannattavat jos ne auttavat sinua toteuttamaan elämäntavoitteitasi.
Onnellisuuden tavoittelu ei vain paranna vain elämänlaatua, vaan on myös ympäristöystävällistä.

