Näin virittäydyt joulumielelle ja hellit hermojasi

Sampsa kirjoitti, 18/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Ana Santos

Kuva cc Ana Santos

“Kunpa voisimme säilöä joulua hillopurkkeihin ja aukaista purnukallisen joka kuukausi” – Harlan Miller

Juhlat ovat onnellista aikaa, jos antaa itselleen luvan antautua juhlamielelle. Juhlamieli on siitä mainio olotila, että silloin on lähes pakko olla onnellinen. Onnettomana kun on vaikea juhlia.

Juhlaan liittyy naurua, ruokaa, juomaa, hyvää seuraa, antamista ja yllätyksiä. Kyynisyys kannattaa heittää romukoppaan ja antautua Joulun vietäväksi. Mitä jos yrittäisit tänä vuonna palauttaa mieleen, miksi Joulu oli lapsena aina niin taianomainen ja vuoden odotetuin aika.

Suomessa Joulun riemuun ja hauskaan lomittuu ajatus rauhoittumisesta ja levollisuudesta. Jouluna kukaan ei odota, että teemme mitään. Saamme ja annamme itsellemme luvan hiljentyä.

Saamme nauttia Jouluna runsain mitoin hyvää oloa tuovista ja mieltämme hellivistä kokemuksista:

  • Ystävät. Nautimme perheen ja ystävien seurasta. Saamme keskustella ja nauraa. Sosiaaliset suhteet ja yhdessä olo tekevät meistä onnellisia.
  • Antaminen. Olet varmasti huomannut kuinka antamisesta saa paremman olon kuin saamisesta. Hyvän tekemisestä tulee yksinkertaisesti hyvä mieli.
  • Musiikki. On harmi, että olemme luopuneet musisoinnista. Mikään ei nosta tunnelmaa kattoon niin kuin reipas yhteislaulu. Antakaa mennä, pääasia on, että naurattaa. Laulu vapauttaa. Lataa tästä tuttujen joululaulujen sanat (pdf)
  • Ruoka ja juoma. Perheen ja ystävien kanssa pöydän ääressä istuminen ja keskustelu on hyvän ruoan ja juoman ansiosta vieläkin antoisampaa. Voit maksimoida ruoan ja juoman suoman mielihyvän syömällä kaikkea vähän.
  • Hiljentyminen. Hautausmaalla käyminen on kaunis ja tärkeä rituaali. Saamme hiljentyä perimmäisten kysymysten äärellä ja tuntea olevamme osa jotain suurempaa. Olemme linkki menneiden ja tulevien sukupolvien välillä. Meidän elämämme on tärkeä. Joulukirkossa käyminen on hiljentävä kokemus niillekin, jotka eivät usko. Ylimaalliset kokemukset tuovat elämään tarkoitusta ja herättävät meidät näkemään maailman ihmeellisyyden.
  • Joutilaisuus. Riemun ja juhlan jälkeen annamme jouluisin itsellemme luvan rauhoittua ja antautua ihanaan joutilaisuuteen. Joulupukin tuoman dekkarin lukeminen kynttilän välkkeessä on ihanan tuottamatonta.
  • Pimeys. Sydäntalven pimeys rauhoittaa. Onko mikään miellyttävämpää kuin nukahtaa havujen tuoksussa hyvän kirjan ääreen, kun ulkona sataa lunta ja suussa maistuu suklaa ja punaviini.

Ennen työpaikoilla osattiin pikkuhiljaa hiljentää vauhtia ja laskeutua joulurauhaan töitä vähentämällä. Tapa kannattaa ottaa käyttöön ja ajoittaa työt niin, että voit rauhoittua muutamaa päivää ennen pyhiä. Hiljentäminen auttaa joulustressin välttämisessä, ja antaa aikaa virittäytyä juhlatunnelmaan.

Kymmenen keinoa virittäytyä joulutunnelmaan:

  1. Joululaulujen kuuntelu esimerkiksi Jouluradiosta on varma keino päästä tunnelmaan.
  2. Leivopipareita tai joulutorttuja. Pakastetaikinoilla leipominen onnistuu ensikertalaiseltakin. Hyvää ja tuo Joulun tuoksun kotiin.
  3. Tee pihalle lumilyhty.
  4. Lähetä joulukortteja tai kirjeitä. Kerro miksi halusit kirjoittaa juuri hänelle, ja mitä merkittävää elämässäsi on tapahtunut kuluneena vuonna. Milloin sinä sait viimeksi kirjeen? Tulisitko iloiseksi sellaisen saamisesta? Anna se ilo jollekin sinulle tärkeälle henkilölle.
  5. Koristele koti. Tontut ja kynttilät tuovat tunnelmaa. Askartele olkikoristeita tai leikkaa silkkipaperista ikkunoihin lumihiutaleita. Käsillä tekeminen ja työn lopputuloksen näkeminen on jotain mitä saamme kokea nykyään liian harvoin. Tee-se-itse voittaa aina television katselun. Aina.
  6. Osta kotiin kuusi tai havuja, ahh mikä tuoksu.
  7. Juttele lasten kanssa Joulusta. Lapset osaavat arvostaa Joulun taikaa. Lasten kanssa voit palauttaa mieleen sen kihelmöivän jännityksen ennen pukin saapumista. Yhtä hymyä ja tonttuja hämmästelevää intoa.
  8. Tee kävelyretki kaupungilla jouluvaloja ihastellen.
  9. Tee joululahjoitus hyväntekeväisyyteen.
  10. Käykää romanttisilla luistelutreffeillä ja juokaa kuumaa kaakaota huopien alla.

Joulu on upea mahdollisuus elää onnellisia päiviä ystävien ympäröimänä ja arjen ulottumattomissa. Joulu on yhtä juhlaa, nauti siitä.

Voit aloittaa Jouluun rauhoittumisen tällä En etsi valtaa loistoa kappaleella.

Onnellista ja joutilasta Joulua kaikille Vehmas Assemblyn ystäville!

Miksi liiallinen vauraus tekee meistä onnettomia, eli miksi Jari on väärässä?

Sampsa kirjoitti, 24/10/2009
Seuraa Twitterissä

Miksi minulla on levoton olo siitä, että olen tekemässä väärää asiaa väärään aikaan? Nytkin voisin tehdä jotain muuta tämän postauksen kirjoittamisen sijaan. Tunne on meille monelle tuttu ja johtaa helposti multitaskaukseen. Barry Schwartz kertoo erinomaisessa TED-esityksessään miksi valinnanmahdollisuuksien runsaus saa meidät onnettomiksi.

Miksi on parempi että kaupassa olisi kolmet farkkumallit kymmenien erilaisten vaihtoehtojen sijaan? Entä milloin olit viimeksi todella tyytyväinen, johonkin eri vaihtoehdoista valitsemaasi ostokseen, esimerkiksi kameraan tai kännykkään? Barryn mukaan materialistisesti vauras yhteiskuntamme tekee meistä onnettomia.

Barry haastaa esityksessään nykyisen länsimaisen ajatusmallin, jossa valinnanvapaus nähdään keinona maksimoida hyvinvointi. Ihmisillä tulee olla oikeus valita. Valinnanvapaus pyritään varmistamaan lisäämällä vaihtoehtojen määrää.

Valinnanmahdollisuuksien runsaus ahdistaa ja saa ihmiset onnettomiksi neljällä tavalla:

  1. Vaihtoehtojen runsaus ei vapauta vaan halvaannuttaa – ihmiset eivät halua valita ja tehdä vaikeita päätöksiä
  2. Tehdyt valinnat eivät tunnu oikeilta, eikä niihin olla tyytyväisiä – olisiko se viides vaihtoehto ollut sittenkin  parempi?
  3. Kun vaihtoehtoja on liian runsaasti, ennakko-odotuksemme muuttuvat epärealistisiksi – odotamme että valintamme on täydellinen
  4. Kun valintamme ei ole täydellinen, mitä se hyvin harvoin on koska kuvittelemme jonkin toisen vaihtoehdon olleen kumminkin parempi, syytämme huonosta valinnasta itseämme

Sarasvuo uskoo, että vaurautta tulisi yhä lisätä onnellisuuden saavuttamiseksi. Jari on väärässä. Vaurauden tuomat valinnanmahdollisuudet vahingoittavat meitä. Schwartzin mukaan länsimaiden liiallinen materialistinen  runsaus on merkittävä syy ihmisten masennukseen ja onnettomuuteen.

Talouskasvun kumartamisen sijaan, Barry kehottaa jakamaan vaurautta pareto-parannuksen mukaisesti  kulutusyhteiskunnilta köyhemmille valtioille. Äärimmäisessä köyhyydessä elävät kärsivät valinnanmahdollisuuksien puutteesta ja me niiden liiasta runsaudesta. Jakamalla vaurautta kaikki olisivat onnellisempia.

Vaikka suurin osa suomalaisista ei usko rahan tuovan onnea, kavahdamme tällaista rahasta luopumista. Olemme oppineet, että raha ja valinnanmahdollisuuksia luova materialistinen vauraus luovat onnellisuutta ja hyvinvointia. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että olemme liian vauraita onnellisiksi, eikä talouskasvu ole enään pitkään aikaan lisännyt hyvinvointiamme.

Barryn argumentit puhuvat vahvasti elämän yksinkertaistamisen puolesta. Tulojen vähentäminen on tehokas keino yksinkertaistaa elämäänsä. Vaihtoehtojen karsiminen ei ole ainoa syy miksi työajan lyhentäminen lisää onnellisuutta.

Hienoa, että maltoit lukea postauksen loppuun ja katsoit ehkä videonkin. Pelkään, että useimmat tällä sivulla vierailevat eivät kykene vastustamaan valinnanmahdollisuuksien kiusausta vaan poukkaavat muutaman sekunnin kuluttua tänne saapumisestaan eteenpäin. Jossain netissä saattaa olla jotain parempaa. Barry Schwartzin kirja The Paradox of Choice: Why More is Less on täällä.

Switch to our mobile site