Kohti onnellisempaa arkea – mutta nukutaan eka
Sampsa kirjoitti, 16/11/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc uneduex
“Ihmiset tarvitsevat unta keskimäärin viisi minuuttia lisää.” – Wilson Mizener
Toistuvasti liian lyhyet yöunet ovat varma keino korvata hyvä mieli äreydellä, voimattomuudella ja levottomuudella. Kuinka pidemmistä yöunista saisi muodostettua tavan?
Työ, harrastukset, televisio ja netti taistelevat ajankäytöstämme unen kanssa. Haluamme käyttää elämämme tehokkaasti ja nauttia joka hetkestä.
Uni on muuttunut tylsäksi vaihtoehdoksi verrattuna uusintana pyöriviin poliisisarjoihin ja netin loputtomalle ajanvietteelle. Hyvinvointimme kärsii kun sisäinen apinamme vaatii pikamielihyvää ja viihdettä.
Unitutkija Markku Partisen mukaan vuorokausirytmin muutos on osa sosiaalista kehitystä.
“Historiallisestikin muutos on selvä. 1950-luvulla ei juuri ollut harrastusmahdollisuuksia ja televisio oli harvinaisuus. Silloin oli tavallista käydä nukkumaan jo kahdeksan aikaan illalla. Nyt rytmit ovat muuttuneet ja rauhoittuminen on myöhästynyt.” – HS
Tarvitsemme kuudesta yhdeksään tuntia unta joka yö. Toistuvasti liian lyhyeksi jäävät unet johtavat huonotuulisuuteen töissä, suorituskyvyn ja oppimistuloksien heikkenemisenä, keskittymiskyvyn alenemisena ja rauhattomuuden lisääntymisenä. Tiedät varmasti itsekin miltä huonosti nukutun viikon jälkeen tuntuu. Ei kovin onnelliselta.
Unirytmin palauttaminen on ilmainen ja nautinnollinen tapa nostaa onnellisuuden tasoa. Tiedät itse parhaiten kuinka pitkät yöunet tarvitset. Yleinen suositus on kahdeksan tuntia. Normaalissa arkirytmissä tämä tarkoittaa kello kymmenen tai puoliyhdentoista nukkumaanmenoaikaa.
Olen iltaihminen ja kello kymmenen nukkumaanmeno kuulostaa rangaistukselta. Illat ovat lempiaikaani päivästä. On rauhallista, lapset ovat nukkumassa ja saan keskittyä omiin juttuihin: lukea, ajatella ja kirjoittaa. Illat venyvät usein pitkiksi.
Mukavien iltojen kääntöpuolena ovat aamut, jotka tuntuvat tulevan aina aivan liian aikaisin. Tekisi mieli nukkua vielä tovi ja vähän päälle. Unettomuus ja pätkittynyt yöuni kasautuvat ja kostautuvat väsymyksenä, voimattomuutena ja ärtyneisyytenä.
Mitä jos menisin nukkumaan aikaisemmin? Voisin herätä virkeänä nykyistä aiemmin.
Aikaisempi nukkumaanmeno ei tunnu pätkääkään houkuttelevalta,enkä edes pohtisi sitä, ellei minun täytyisi aamuisin nousta niin aikaisin. Aikaisen heräämisen sijaan kallistun Tom Hodgkinsonin kannalle aamu-unien hyödyllisyydestä.
“Taivaan vallat! Mikä pirullinen nerous se olikaan, joka yhdisti samaan laitteeseen nuo kaksi joutilaan vihollista – kellot ja hälytykset. Kautta läntisen maailman korviasärkevä pirinä tai vaativa elektroninen piipitys repäisee onnellisesti nukkuvat ihmiset joka aamu julmasti unen kehdosta.”
No, kuulun tähän länsimaiseen herätyskellojen riivaamaan kansanosaan, ja aamuherätykseni ovat mitä ovat.
Jos nukahtaisin ja heräisin nykyistä aiemmin, aamuni olisi rauhallinen. Saisin nauttia aamiaista, ja minulla olisi hetki aikaa harrastuksille. Meditaatio on kuulemma erityisen nautinnollista aamuisin. Se tekee koko loppu päivästä positiivisemman ja rauhallisemman.
Aikaisin nukkumaan meno on tapa, jonka voi oppia päivittäisellä toistolla. Se kuinka kauan uuden tavan muuttaminen rutiiniksi kestää, vaihtelee tavasta ja ihmisestä riippuen. Palkinnot helpottavat tapojen oppimista. Minkä palkinnon keksisin sille, että karsin iltaharrastuksia? Toimisikohan aamumeditaatio?
Riittävän unen saamiseksi on tehtävä valinta. Valintamahdollisuuksia on kaksi:
- Kumpi on tärkeämpää: onnellisempi arki vai myöhään valvominen?
- Kumpi on tärkeämpää: onnellisempi arki vai aikaisin herääminen?
Meidän aamu-unia arvostavien on vaikea ymmärtää miksi valinnasta on tehty niin vaikea. Kuinka sinä kannustat itsesi sänkyyn?

