Kuinka meditoida – huuhaavapaa meditaatio-opas
Sampsa kirjoitti, 03/09/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc h.koppdelaney
“Meditaatio on aluksi vaikeaa mutta suo lopulta onnen ja ylivertaisen ilon.” – Swami Sivananda
Meditaatio kuulostaa mystiseltä puuhalta. Se ei ole sitä. Yritän nyt riisua meditaation kaikesta mystisyydestä, jotta sinun on helpompi aloittaa hyvinvointisi parantaminen.
En väitä olevani meditaatioasiantuntija. Olen harjoitellut hengitysmeditaatiota vasta alle vuoden. Olen kokenut sen haasteet ja nähnyt pilkahduksia sen tuomasta hyvästä olosta.
Meditaatio ehkäisee masennusta ja vähentää pelokkaita ja kielteisiä ajatuksia. Meditaation lisähyötyihin kuuluu ahdistuksen väheneminen, rentoutuminen ja tyytyväisyyden lisääntyminen. Meditaation on todettu parantavan myös itsetuntoa, myötätuntoa, nykyhetken havainnointia ja luottamusta sekä parantavan muistia. Meditaatio on ilmaista, vie vähän aikaa ja sitä on helppo harrastaa. – Vehmas Assembly
Meditaation mahdollistama jokapäiväinen ajatusten nollaus rauhoittaa iltani. Työhuolet ja lapsiperheen hössötys katoaa ja mieli tyyntyy. Seuraavanlaisen meditaatiorutiini toimii hyvin.
Kuinka meditoida
- Varaa meditoinnille vakioaika. Meditoi säännöllisesti tiettynä kellonaikana jolloin saat olla rauhassa. Jotkut heräävät hieman aikaisemmin ja meditoivat odotellessaan aamukahvin tippumista. Itse arvostan aamu-unia ja meditoin illalla lasten nukahdettua. Meditaatio on aluksi todella vaikeaa. Emme ole tottuneet olemaan paikoillamme tekemättä mitään. Pään sisällä oleva hälinä pelottaa. Ole sinnikäs äläkä luista rutiinista, niin pian et voi enää olla ilman omaa hetkeäsi.
- Aseta herätyskello. Tyynyn alta kuuluva hälytys katkaisee meditaation, eikä sinun tarvitse miettiä ajankulua sen aikana. Aloita harjoittelu 10 minuutin meditaatiolla ja lisää aikaa vähitellen. Minulla mielenrauhoittuminen kestää usein noin vartin. Meditoin tämän päälle vielä toisen vartin eli yhteensä puoli tuntia.
- Istu ryhdikkäästi mutta rennosti. Hengitysmeditaatiota harjoitetaan usein lattialla istuen, joko risti-istunnassa, tai polvi-istunnassa tyynyjen päällä istuen. Minusta jälkimmäinen on mukavampi asento. Aseta pari muhkeaa sohvatyynyä lattialle pyllyn alle ja istu sääret maata vasten. Etsi ryhdikäs mukava asento jossa voit kuvitella istuvasi rennosti seuraavan puolituntia.
- Sulje silmäsi puoliksi tai kokonaan. Näkökentän tulisi olla rauhallinen. Itse katson sohvan selkänojaa. Ellen ole liian väsynyt pidän silmät kiinni.
- Kuulostele kehoasi. Valmistaudu rauhoittumaan ja unohtamaan päivän kiireet ja murheet kuulostelemalla kehoa. Miltä nilkoissa tuntuu, entä ristiselässä? Käy kehosi läpi ja anna lihasten rentoutua.
- Aloita meditaatio rauhallisella uloshengityksellä. Meditaatiossa hengitetään vatsalla. Rintakehä pysyy hengittäessä paikallaan vatsan likkuessa hengityksen tahtiin sisään ja ulos.
- Keskity hengitykseen laskemalla. Ensimmäisen uloshengityksen aikana laske mielessäsi yksi, sisäänhengityksen aikana kaksi ja jatka näin kymmeneen. Aloita alusta hengittämällä ulos yksi. Vaihtoehtoisesti voit laskea vain uloshengitysten tai sisäänhengitysten aikana.
- Jos ajatus harhailee palaa ykköseen. Ajatus lähtee harhailemaan. Se kuuluu meditaatioon, eikä siinä ole mitään väärää. Kokeneet meditoijat kykenevät laskemaan vain kauemmin ennen kuin ajatus lähtee harhailemaan. Laskemisen avulla huomaat jos keskityt ajatuksiisi hengityksen sijaan. Palaa rauhallisesti pakottamatta tarkkailemaan hengitystäsi. Aloita laskemisen taas uloshengittämällä ykkösestä.
- Meditaatioajan päätyttyä istu hetki rauhassa. Anna verenkierron palautua ja ajatusten heräillä. Kuulostele kehoasi.
Jo vähäisen harjoittelun aikana olen kokenut hienoja tuntemuksia. On uskomatonta huomata päässä hyrräävä jatkuva ajatusten vyöry.
Silloin tällöin olen onnistunut tarkkailemaan tätä ajatusten taustahälyä kuin sivullisena. Ajatus tulee ja menee ja korvautuu taas uudella ajatuksella. On mielenkiintoista pohtia, kuka näitä alatajuntani synnyttämiä ajatuksia tällöin tarkkailee? Jos tietoinen minäni tarkkailee meditaatiossa alitajuntani ääntä, niin pohdinko tavallisesti tällä alitajuntani äänellä? Kumpi tekee jokapäiväiset päätökset?
Meditaatiota voi harjoitella hengitymeditaation lisäksi myös tai-chin, joogan ja vaikkapa puutarhanhoidon avulla. Zen-meditaatio on mahdollista vaikka kävellen tai tiskaten. Harjoittelin kesällä zen-meditaatiota rikkaruohoja nyppien. Tarttuu – nyppäisee – siirtää – tarttuu – nyppäisee – siirtää…
Helsinki Zen Center on julkaissut ilmaisen hengitysmeditaatio-ebookin (pdf) josta löytyy lisää vinkkejä mielen tyynnyttämiseen.
Hidas puutarhanhoito vähentää stressiä
Sampsa kirjoitti, 19/08/2009
Seuraa Twitterissä
“Se joka istuttaa puutarhan, istuttaa onnen.” – kiinalainen sananlasku

Kuva cc dpup
Löysin puutarhanhoidon etsiessäni keinoja hallita elämääni ja vähentää työn ja lapsiperheen stressiä. Kasvillisuus ja vehmas vihreys vähentävät stressiä ja kasvien läheisyyden on todettu jopa auttavan sairauksien paranemisessa.
Nyt kaksi vuotta kaupungin palstaviljelmää hoivanneena olen huomannut, että kasveja hoitamalla ihminen saa onnistumisen ja oppimisen iloa, sekä sopivia haasteita. Työntäessäni sormet lämpimään multaan ja nostaessani sieltä itse omin käsin kasvattamaani ruokaa tunnen olevani osa jotain suurempaa.
Kasvimaanhoito on hidasta. Kasvit kasvavat jos olosuhteet ovat kohdallaan ja silloinkin vain omaan rytmiinsä. Hötkyilystä ei ole apua ja aikataulut ovat hyödyttömiä. Puutarhuri saa rauhoittua. Ajatukset hidastuvat. Ihmiset ovat luovimmillaan ollessaan kiireettömiä.
Aivot tarvitsevat lepoa ja kasvimaanhoito on juuri sitä. Se on aktiivista lepoa, joka rauhoittaa villinä laukkaavat ajatukset. Se on meditaatiota siinä missä tai-chi tai joogakin. Meditaatio auttaa palauttamaan mielenrauhan kiireen keskellä ja ylläpitää mielenterveyttä myös tulevien kiireisten kausien aikana.
Minulle kasvimaa on ennen kaikkea paikka rauhoittua. Vetäydyn palstalleni usein muun perheen nukahtaessa päiväunille tai illalla lapsiperheen vilinän rauhoituttua. Kastelen papupenkin ja istahdan puutarhatuoliin. Rentoutumistani jäsentää ajoittainen rikkaruohojen nyppiminen tai vaikka tukikeppien asettelu auringonkukille.
Keväällä, kun kasvimaakuume on lumien sulettua kuumimmillaan, saattaa kasvimaa aiheuttaa stressiä. Täytyisi ehtiä istuttamaan siemeniä ja tekisi mieli uudistaa taas koko perennapenkki. Harrastelijapuutarhurin on hyvä muistaa, että kasvimaanhoito ei ole vakavaa, vaikka se onkin niin tärkeää. Jos tänään, tällä viikolla tai tänä vuonna ei ehdi, niin ehkä ensi keväänä joutaa.
Tieto kasvimaanhoidon myönteisistä vaikutuksista omaan hyvinvointiin auttaa suhteuttamaan mullantonkimisen hyödyt. Rikkaruohot ehtii repiä huomennakin. Rauhallinen kasvimaasta nauttiminen on minulle suurta satoa arvokkaampaa.
Tässä viisi hyväksi havaitsemaani tapaa vähentää stressiä kasvimaalla:
- Rauhoitu. Multaa ei tarvitse muokata jatkuvasti, eikä maatapeittävistä rikkaruohoista ole usein haittaa. Päinvastoin maanpeitekasvit ehkäisevät maanpinnalle muodostuvan haihtumista lisäävän kuoren syntymistä. Vesiheinät ovat joutilaan puutarhurin ystäviä.
- Tarkkaile kasveja. Opit vuosi vuodelta enemmän kasvimaastasi ja kasveista. Huomaat, että kesäkurpitsa viihtyy palstalla hyvin, mutta pinaattia on turha yrittää kasvattaa. Myötäile kasveja ja istuta vain kasvimaallasi hyvin viihtyviä lajeja ja lajikkeita. Saat aikaan vehmaan ja helppohoitoisen keitaan. On hieno tunne oppia ymmärtämään kasvien mieltymyksiä.
- Hanki mukava tuoli. Puutarhatuolin tulisi olla kasvimaan tärkein ja käytetyin työkalu. Nokkaunien ottamisen tulisi onnistua tuolissa.
- Kastele letkulla. Mikäli maanpeitekasveista ja katteesta huolimatta kasvimaasi vaatii kastelua, käytä letkua. Voit istuskella tuolissasi unelmoiden, sillä välin kun letku juottaa kasvisi pienellä vedenpaineella. Haihdunnan minimoimiseksi kastele illalla tai aikaisin aamulla.
- Syö ja juo. Syöminen ja seksi aikaansaavat ihmisissä suurta mielihyvää. Ota kasvimaalle mukaan erilaisia eväsleipiä ja syö porkkanoita suoraan penkistä. Kuumana kesäpäivänä ei mikään mielestäni voita kylmää olutta. Yksi olut rentouttaa. Voit valmistaa myös jääteetä mustaherukan lehdistäsi.

