Uuden oppiminen ja luovuus täyttymyksen lähteinä

Sampsa kirjoitti, 20/09/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc MrClementi

Kuva cc MrClementi

Ah, taituruus… mikä ihanan tyydyttävä tunne kun vihdoin hallitsee uudet taidot… ja näkee valoa seuraavan oven alta, jonka uusilla taidoilla voi avata. – Gail Sheehy

Uuden etsiminen ja opettelu tuottavat ihmisille suurta mielihyvää. Etsimisen laukaiseman dopamiiniryöpyn rauhoittaa vain löytämisen aikaansaama tyytyväisyys. Olemme rauhallisia kunnes haluamme taas jotain muuta. Näin ainakin tutkimukset väittävät.

Uuden etsimisen halu selittää shoppailun harrastuksena ja sähköpostin tai twitterin aikaansaaman riippuvuuden. Tavarat ja tiedonjyvät rauhoittavat etsimisen aikaansaaman huuman – hetkeksi.

Uuden etsimisen tuoma mielihyvä selittänee myös sen, miksi uuden oppiminen ja luominen on niin palkitsevaa. Ihminen kokee täyttymystä myös abstraktien asioiden löytämisestä. Sinäkin nautit varmasti uusien taitojen ja tietojen oppimisesta.

Uuden opettelu on tehokas keino saavuttaa flow. Flow on onnea. Toisin kuin shoppailun tai uutisten tuottama pikamielihyvä, tavoitteiden eteen työskentely ja niiden saavuttaminen tuottavat mielihyvän lisäksi myös pitkäkestoista täyttymystä.

Uuden opetteluun kuluu aikaa. Tämä on hyvä uutinen. Mitä enemmän käytämme aikaa uusien taitojen opetteluun ja uuden luomiseen, sitä suuremman osan ajastamme saamme kokea mielihyvää ja täyttymystä. Olemme onnellisia. Elämällämme on sisältöä, koemme mielihyvää, löytämisen iloa ja täyttymystä.

Otetaan esimerkki: itsemme viihdyttäminen

Vaihtoehto 1.
Uuden levyn etsiminen ja ostaminen tuottaa pikamielihyvää hetkeksi. Etsimme ja ostamme pian toisen ja kolmannen levyn mielihyvän tunteen ylläpitämiseksi. Käytämme mielihyvän ostamiseen enemmän ja enemmän rahaa jota hankimme myymällä aikaamme töissä.

Vaihtoehto 2.
Uuden instrumentin soittamisen opettelu tuottaa kestävää mielihyvää ja täyttymystä. Uuden opetteluun kuluu aikaa. Paljon aikaa täynnä uuden etsimisen ja saavuttamisen hyvää oloa. Opetellessamme soittamaan uusia kappaleita koemme jatkuvaa mielihyvän ja täyttymysten vuorottelua. On mahtava fiilis kun mahdottomalta vaikuttanut kappale alkaa pikkuhiljaa sujua. Onnistumisen riemu tuo mieleen lapsuuden ahaa-elämykset. Nautimme uuden opettelusta ja onnistumisesta. Uuden opettelun onnen lisäksi saamme soittamisesta uuden taidon ja keinon viihdyttää itseämme ja ystäviämme.

Vehmas Assembly haluaa tukea hyvinvointiasi ja järjestää sinulle pehmeän aloituksen mielihyvää ja täyttymystä tuovaan musiikin maailmaan. Ole hyvä ja ilmoittaudu lauantaina 16.10. järjestettävälle huuliharpun peruskurssille. Kurssille mahtuu kymmenen ensin ilmoittautunutta.

Ilmoittaudu Huuliharpun alkeet – kurssille

Sampsa kirjoitti, 20/09/2010
Seuraa Twitterissä

Elämä ilman musiikkia olisi virhe. – Friedrich Wilhelm Nietzsche

Vehmas Assembly järjestää huuliharppukurssin. Kurssin tavoitteena on tutustuttaa huuliharpunsoiton alkeisiin ja innostaa uuden opetteluun ja itsetekemiseen.

Ilmoittaudu täällä

Huuliharpun soittaminen on mukava tapa rentoutua ja viihdyttää itseään. Sympaattinen soitin kulkee kätevästi taskussa ja on aina valmiina kun on ihan pakko luritella bluesit tai räväyttäää punkit ilmoille, nuotiopiirin folk-sointuja unohtamatta. Kurssilla opittavien perustekniikoiden avulla kurssinkäynyt kykenee harjoittelemaan soittoa itsenäisesti eteenpäin.

Kurssin opettajana toimii huippuharpisti Heikki Jäntti joka on soittanut huuliharppua 50-luvulta lähtien ja ammattimaisesti 60-luvulta. Big Bandin johtajanakin toiminut artisti sijoittui 70-luvulla maailmanmestaruuskilpailuissa yhdeksänneksi ja toimii nykyään huuliharppukilpailujen tuomarina ja freelance soittajana useissa kokoonpanoissa.

Aika
Launtaina 16.10. kello 11.00-15.00

Paikka
Kumpulan Kylätila, Intiankatu 31

Ohjelma
11.00-12.45 Huuliharppuun tutustuminen ja ensimmäisen kappaleen harjoittelua
13.00-13.45 Lounastauko (omakustanteisia herkkuja Kahvila Kapusiinissa)
14.00-15.00 Kertausta ja blues-tekniikkaan tutustuminen

HUOM! Tuo mukanasi oma huuliharppu: Kymmenreikäinen C-viritteinen Marine band- / Blues-huuliharppu. Saatavana esimerkiksi Melbrookista

Kurssin hinta
48 euroa (sis. alv) hintaan sisältyy opetus ja kurssimateriaali.

Kurssille mahtuu 10 osallistujaa

Ilmoittaudu täällä

Huuliharppu tulkitsee riemua…

ja bluesia, Sonny Boy Williamson – I`m A Lonely Man

Kauneus ja sen avulla kohottautuminen

Sampsa kirjoitti, 09/03/2010
Seuraa Twitterissä

Kauneimpia asioita maailmassa ei voi nähdä tai edes koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä. – Helen Keller

Kohottautuminen osana ihmisryhmää poliittisen puheen tai saarnan saattelemana on huima kokemus. Ihminen saa astua arjen ulkopuolelle ja antaa sielun kohota kauniiden sanojen nostamana. Kohottautuminen saa meidät rakastamaan. Olemme onnemme kukkuloilla.
Kohottautuminen (moral elevation) tuntuu pakahduttavalta, sydäntä lämmittävältä ja saattaa aiheuttaa väreitä selkäpiissä.

Moraalisesti kauniit, epäitsekkäät teot kuten toisten auttaminen tai kiitollisuuden osoitukset saavat meissä aikaan kohoamista. Puheiden ja hyveellisten tekojen lisäksi myös luonnon kauneus, hyvä taide tai sinfoniat saavat meissä aikaan näitä huippukokemuksia.

Kohottautuminen saa meidät haluamaan tehdä hyviä tekoja. Tämä johtuu ehkä aktiivisen kiertäjähermon ja oksitosiinin yhteisvaikutuksesta, joka saa meissä aikaan rakkauden, luottamuksen ja avoimuuden tunteita.

Kuvailin vuosi sitten Borneon sademetsästä palattuani kokemaani kohottautumista:

“Matkasimme jokia myöten neitseellisten sademetsien keskellä. Monet uskomattomat luonnonihmeet saivat haukkomaan henkeä. Olen ihmeissäni elleivät muinaiset katedraaliensuunnittelijat ole ottaneet mallia kimaltelevasta joesta ja korkealle taivaisiin kurottavista latvusholveista.”

Palaan usein muistelemaan erästä tiettyä hetkeä kun päivä alkoi hämärtyä, ja matkasimme syvällä sinisen metsän uumenissa joen välkehtiessä ympärillämme.

Kohottautuminen saa sielun sykkyrälle. Tunnemme itsemme pieniksi. Olemme osa jotain käsittämättömän laajaa. Tunnemme olevamme yhtä jonkin suuremman kanssa.

Tällaiset kauneuden aikaansaamat voimakkaat kohottautumisen tunteet sysäävät meidät hetkeksi ulos arkiajattelustamme ja mahdollistavat muutoksen. Näemme hetken kestävänä välähdyksenä asioiden kokonaiskuvan. Tiedämme mikä on tärkeää ja mikä ei ja voimme alkaa elää oikein. Ihmiset saattavat kääntyä uskoon tällaisen valaistumisen seurauksena. Huippukokemus-käsitteen kehittäjä, Maslow, katsoi, että uskonnot on kehitetty mahdollistamaan näitä huippukokemuksia ja voimistamaan sitten niiden aikaansaamia haluja tehdä jaloja tekoja.

Tuntuuko sinustakin, että talousoppien ja tehokkuuden nuijimat ihmiset kaipaisivat juuri nyt erityisen paljon kohoamisen tunteita? Tunnetta siitä, että he ovat osa tärkeää kokonaisuutta jonka puolesta kannattaa tehdä hyviä asioita. Kuinka saisimme elämäämme lisää pakahduttavaa onnea tuovaa kauneutta? Ja kuinka ohjata kauneuden pakahduttamia ihmisiä hyviin yhä uusia kohoamisia aikaansaaviin tekoihin ja näin mahdollistaa onnea kasvattava kierre?

Seuraava sivu »

Switch to our mobile site