Tavarasta luopuminen vapauttaa

Sampsa kirjoitti, 18/04/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Brother OMara

Kuva cc Brother O'Mara

Lasi ei ole puolityhjä eikä puolitäysi vaan kaksi kertaa niin suuri kuin sen tarvitsisi olla. – Tuntematon

Moni haaveilee vähemmästä työnteosta ja tarpeesta siivota. Oman kodin toivoisi olevan tyylikäs. Sellainen jossa ei ole  tavaraa pursuavia kaappeja ja tilpehöörin peittämiä hyllyjä ja pöytiä. Tavaramäärän rajaaminen on askel kohti näitä unelmia.

Minulle tavaramäärän rajaaminen on välitavoite velattomuuteen. Velattomuus on eräs keskeisistä elämäntavoitteistani. Haluan elää minulle kuuluvissa rajoissa, rajoittamatta omalla elämälläni muiden mahdollisuuksia elää.

Olen kevään aikana hivuttanut itseäni viikonloppusiivousten yhteydessä kohti 100 tavaran rajoja. 100 Things Challenge on saanut Yhdysvalloissa huomiota uudenlaisena avauksena kulutuskulttuurin taltuttamiseen.

Olen saavuttanut välitavoitteeni. Omistan tällä hetkellä 100 tavaraa, joista vielä seitsemän odottaa kierrätystä. Olen vapauttanut 35 prosenttia tavaroistani niitä enemmän tarvitseville.

Kuten aina tavoitteita saavutellessa, matka oli päämäärää kiehtovampi. Tutustuin tavaramäärää karsiessani itseeni. Jouduin pohtimaan suhdettani omistamiseen, turvallisuuden tunteeseen ja sosiaaliseen paineeseen aivan eri tavalla kuin mitä teemme tavaraa ostaessa. Minulla on hyvä syy omistaa jokainen esineeni. Tunnen nyt jokaisen tavarani. Tunne on voimaannuttava. Koti on  hallinnassani, kontrollissa.

Elämäntavoitteet selkeyttävät elämää ja toimintaa, tavaramäärän rajaaminen oleelliseen taas vapauttaa toimimaan. Rajaamalla tavaramäärää vähennät kulujasi ja lisäät näin mahdollisuuksiasi vähentää työn tekoa. Tavaramäärän rajaaminen oleelliseen auttaa meitä myös harkitsemaan kulutustamme. Impulssikuluttaminen loppuu. Jos nyt ostan uuden polkupyörän tai nämä kengät, niin mistä jo omistamastani tavarasta olen valmis luopumaan? Säästämme rahaa ja pidämme kotimme kauniina.

Tavaramäärääsi kohtuullistamalla teet itsestäsi vastustuskykyisen mainoksia ja kulutukseen ohjaavaa sosiaalista painetta vastaan. Olet vapaa päättämään itse siitä mitä juuri sinä tarvitset.

Mitkä ovat sinulle oleellisimmat, tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat? Oman elämänsä vaurautta ja laatua voi ryhtyä nostamaan pohtimalla vastausta.

Kun tietää mitä tarvitsee, voi pyyhkiä sekavan, epämääräisen tavarapaljouden pois ja vastaanottaa tilalle selkeyttä, keveyttä ja suurempaa ajankäytön vapautta.

Lisää kirjoituksia tavarasta

Hidas taide – osta onnea ja rauhoita kiire

Sampsa kirjoitti, 20/03/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc loungerie

Kuva cc loungerie

Taide tarjoaa tilaa – tiettyä hengähdystilaa hengelle – John Updike

Ihmiset ovat vieraantuneet taiteesta. Kun kaikella täytyy olla rationaalinen, mieluiten tuottavuuteen liittyvä syy, tuntuu taide turhalta. Taide ei ole turhaa. Taide on oikein nautittuna ja koettuna ehkä paras kulutuskohde rahoillesi. Taidetta tulee nauttia hitaasti. Hidas taide yhdistää kohtuullistamisen, hidastamisen ja kauneuden. Hidas taide, slow art,  on loistava keino ostaa onnellisuutta.

Kokeilin taiteen hidasta katselua Pablo-näyttelyssä. Valitsin vain muutamia teoksia joihin keskityin. Muut näyttelyvieraat tuntuivat olevan kävelyllä, sellaista vauhtia he porhalsivat näyttelysalien poikki. Taulujen nimiä  tutkittiin usein kauemmin kuin itse taulua. Tauluja bongattiin ennen lahjakauppaan siirtymistä. Tuntui kuin ihmiset kilpailisivat siitä kuka ehtii nähdä kaikki teokset nopeiten. Herätin kummastusta tutkaillessani tauluja rauhallisesti keskellä huonetta tapittaen tai penkillä istuskellen.

Teokset avautuvat uudella tavalla kun niille antaa aikaa. Saat mahdollisuuden uppoutua tauluun ja löydät siitä uusia yksityiskohtia. Teoksen hahmot saavat tarinoita kun annat ajatuksillesi aikaa soljua. Kiirehtien taiteen tarjoama mahdollisuus kauneuden kokemiseen jää saamatta. Kauneus voi parhaillaan tarjota kohottavia huippukokemuksia.

Hitaassa taiteessa katseltavien taulujen määrää rajoitetaan etukäteen pieneksi, esimerkiksi vain kahteen teokseen. Jokaiselle taululle annetaan aikaa avautua ja tarjota kokemuksia, kymmenestä minuutista tuntiin on sopiva aika.

Rajaamalla valintojen määrää, sitä kuinka montaa taulua katselemme, vapautamme itsemme keskittymään juuri näihin tauluihin. Meidän ei tarvitse välittää muista vaihtoehdoista. Taulujen määrä kohtuullistetaan tasolle jolla ne voi kokea täydemmin. Liian suuri valinnanmahdollisuuksien määrä ahdistaa ja stressaa.

Onnea voi ostaa sijoittamalla rahat aikaan tai kokemuksiin. Vapaa-ajan lisääminen tai muiden ihmisten kanssa jaetut kokemukset ovat tästä hyviä esimerkkejä. Hidas taidekin on parhaimmillaan kun saat jakaa kokemuksesi muiden kanssa. Kun tähän rupatteluun yhdistää vielä mielihyvää tuottavan ruokailun, ovat hyvinvoinnin nostamiseen tarvittavat palaset kohdallaan.

No miltä hitaan taiteen nautiskelu tuntuu? Pablo-näyttelystä poistuttuani olo oli rauhallinen. Olin keskittynyt yhteen asiaan, eli taiteeseen ja vain muutamiin tauluihin yli neljän tunnin ajan. Upea saavutus hötkyilevältä nykyihmiseltä.

Vehmas Assembly kutsuu sinut rauhoittumaan ja rikastuttamaan elämääsi lauantaina 17.4. kello 12.00 -15.00 Ateneumissa järjestettävään Hitaan Taiteen-päivään. Tapahtuma on osa ensimmäistä maailmanlaajuista Hitaan taiteen päivää, joka järjestetään samaan aikaan näyttelyissä ympäri maapallon.

Ilmoittaudu tapahtumaan Facebookissa

Tyytyväisyydestä

Sampsa kirjoitti, 28/02/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Kitch

Kuva cc Kitch

“Haluille ei ole loppua. Tämän takia tyytyväisyys yksin on paras tie onneen. Hanki siis tyytyväisyyttä.” – Swami Sivananda

Elämä on miellyttävää kun tietää mikä on tarpeeksi ja uskaltaa tyytyä siihen. Tällöin voi olla tyytyväinen elämäänsä. Tyytyväinen ihminen voi hyvin. Hyvinvoiva ihminen voi kokea onnea.

Alkuvuodesta olen ollut tyytyväinen työn ja muun tekemisen määrään. Mielenkiintoista tekemistä on ollut enemmän kuin on ollut tarpeellista tehdä. Vähentääkseni kiireisen rupeaman aiheuttamaa stressiä, olen opetellut tyytymään tarpeelliseen ja luopumaan asioista. Voin hyvin kun en stressaa.

Olen opetellut tyytymään siihen, että en kirjoita joka viikko blogipostausta. Olen opetellut myös tyytymään rauhallisempaan tavoitteiden saavutteluun. Annoin tammikuun tavoitteiden opettelulle kuukauden jatkoajan luopumalla muutamasta tämän vuoden tavoitteesta. Ehtiihän sitä ensi vuonnakin.

Luopuminen antaa paljon. Olen tyytyväinen päätökseen hidastaa vauhtia, sillä saan nyt tarpeeksi unta ja entistä rauhallisempia iltoja kirjojen parissa. Nämä elämää rauhoittavat tavat ovat osaltaan vaikuttaneet myös blogin päivitystahtiin. Kun vielä viime vuonna kirjoitin puolen yön aikoihin postauksia, niin olen nykyään tuohon aikaan jo syvässä unessa.

Nukkuminen ja lukeminen ovat tuoneet työntäyteiseen alkuvuoteen hitaita hetkiä. Voin paremmin tyytyessäni tarpeelliseen.

Lisää tyytyväisyydestä: Estääkö onnellisuuden tavoittelu onnellisuuden? Näin vältät riskit

Seuraava sivu »

Switch to our mobile site