Kesä vaihtuu syksyyn – elämä sen kuin paranee

Sampsa kirjoitti, 02/09/2010
Seuraa Twitterissä

Ollessaan onnellisia ihmiset eivät huomaa onko talvi vai kesä. – Anton Chekhov

Toivottavasti vietitte menestyksekkään kesän. Kesähän on mitä mainiointa aikaa tavoitella sitä todellista menestystä: omien arvojensa mukaan elämistä. Kesällä kun monilla on tapana myydä elämäänsä vähemmän muihin tarkoituksiin.

Jos tuntuu, että paluu töihin heikentää kohtuuttomasti mahdollisuuksiasi elää onnellista arkea, kannattaa pyrkiä muokkaamaan työn sisältöä ja työaikaa. Ei kannata tuhlata tärkeintä omaisuuttasi: elämää, voivotteluun.

Minulla hyvinvoivemman arjen rakentaminen alkaa selvästi purra. En huomannut enää lomalle jäädessäni yhtä jyrkkää eroa arjen ja loman välillä kuin aiempina vuosina. Kykenin nauttimaan lisääntyneestä vapaa-ajasta heti loman alusta ilman, että olisin joutunut käyttämään ensimmäisiä lomaviikkoja pohtien mitä ihmettä teen elämälläni jos en ole töissä. Päinvastoin, nautin kun sain enemmän aikaa kaiken tärkeän onnellisuuttani parantavan puuhastelun toteuttamiseen.

Sain leikkiä lasten kanssa pitkin päivää, viettää aikaa vaimon kanssa, opetella huuliharpun soittoa ja lukea kirjoja. Lanseerasimme myös vapaaehtoisporukalla Pohjois-Haagaan kaikille avoimet ja ilmaiset Kesämarkkinat. Eikä kesä olisi tietenkään mitään ilman kasvimaalla vietettyjä hitaita päiviä elämää pohdiskellen.

Kursseja ja tapaamisia

Vehmas Assembly ei ole unohtanut kurssien järjestämistä vaan valmistelut etenevät rauhallisesti ja vakaasti. Ensimmäiselle kurssille on buukattu opettaja ja paikan varmistaminen on vain päivien kysymys. Kurssilla opetellaan uusia taitoja ja erityisesti luovaa tekemistä. Kirjoitan asiasta lisää myöhemmin.

Annoin kesällä useita haastatteluita toimittajille. Tänään ilmestyvässä Me Naiset lehdessä on artikkeli elämänmuutoksestani ja illan Kuningaskuluttajassa on juttu sadan tavaran haasteesta. EDIT: Ohjelma on katsottavissa viikon ajan Areenassa.

Valmistelen tavaran vähentämisen tukemiseksi parhaillaan omaa palvelukokonaisuutta Vehmas Assemblyn toimintaa monipuolistamaan.

Onnellista alkanutta syksyä!

Uppoudu teokseen ja nauti hitaasta taiteesta

Sampsa kirjoitti, 10/04/2010
Seuraa Twitterissä

slowart_slow_art_vehmas_hidas_taide

Kuva cc an untrained eye

Ensi lauantaina 17.4. vietämme Hitaan taiteen päivää Ateneumissa. Hidas taiteesta nauttiminen on kutkuttavaa ja rauhoittavaa. Hidas taide sopii hyvin sekä aloittelijoille, että taideveteraaneille.

Hyvä taide kohottaa sinut tunsit taiteen teoriaa tai et. Vauhdin hidastaminen rauhoittaa mieltäsi tunsit taidehistoriaa tai et. Taiteesta ei voi nauttia väärin. Tervetuloa kokemaan jotain uutta tai jo tuttua yhdessä mukavien ihmisten kanssa.

Tässä muutamia vinkkejä Hitaan taiteen päivälle

  • Valitse teos joka herättää alkuvilkaisulla tunteita. Jokin herätti mielenkiintosi. Tutustu ja tutki mistä on kyse.
  • Ole teoksen seurassa kymmenestä minuutista tuntiin. Vietä sen kanssa aikaa. Fiilistele, unelmoi.
  • Tarkastele kokonaisuutta. Mitä taiteilija haluaa kertoa?
  • Uppoudu teokseen omaan tahtiin. Yksityiskohdat alkavat nousta esiin.
  • Mitä ajatuksia teos herättää?
  • Kertooko teos jotain omasta elämästäsi?
  • Nopeatahtisessa elämässä maltamme harvoin pysähtyä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
  • Onko pysähtyminen vaikeaa? Miltä hidastaminen tuntuu? Levottomuus voi tuntua aluksi epämiellyttävältä. Rauhoita mielesi, laske kymmeneen ja unelmoi teoksestasi.

Hitaan taiteen-päivän ohjelma on seuraava:

  1. Saavut lauantaina 17.4. kello 12.00-13.00 Ateneumiin ja ostat pääsylipun (9 euroa).
  2. Valitset kaksi taideteosta joihin keskityt kumpaankin kymmenestä 60 minuuttiin. Voit valita teokset esimerkiksi paikkalla jaettavasta Ateneumin taidehistorioitsijoiden sinulle kokoamasta esimerkkilistasta.
  3. Mikäli haluat, liityt kello 14.00 muiden osallistujien seuraan Vilhonkadun Mt. Everestiin nauttimaan lounasta, kuuntelemaan ja jakamaan omia tuntemuksiasi. Vehmas Assemblyn Sampsa Kiianmaa ja Ihmiskunnan Petja Jäppinen avaavat vapaata jutustelua omilla kokemuksillaan.

Voit lainata narikan luota taittotuolin taulujen luona istuskelua varten. Muistiinpano- tai piirustuslehtiö on kiva lisävaruste. Kirjoita ylös ajatuksia tai luonnostele teoksen yksityiskohta. Olen varannut Mt. Everestistä pöydän 20 hengelle ja sopu antaa varmasti sijaa suuremmallekin lounastajaporukalle.

Ilmoittautuminen ja tarkemmat tiedot Facebookissa: Hitaan taiteen päivä Ateneumissa – Vehmas Assembly

Hidas taide – osta onnea ja rauhoita kiire

Sampsa kirjoitti, 20/03/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc loungerie

Kuva cc loungerie

Taide tarjoaa tilaa – tiettyä hengähdystilaa hengelle – John Updike

Ihmiset ovat vieraantuneet taiteesta. Kun kaikella täytyy olla rationaalinen, mieluiten tuottavuuteen liittyvä syy, tuntuu taide turhalta. Taide ei ole turhaa. Taide on oikein nautittuna ja koettuna ehkä paras kulutuskohde rahoillesi. Taidetta tulee nauttia hitaasti. Hidas taide yhdistää kohtuullistamisen, hidastamisen ja kauneuden. Hidas taide, slow art,  on loistava keino ostaa onnellisuutta.

Kokeilin taiteen hidasta katselua Pablo-näyttelyssä. Valitsin vain muutamia teoksia joihin keskityin. Muut näyttelyvieraat tuntuivat olevan kävelyllä, sellaista vauhtia he porhalsivat näyttelysalien poikki. Taulujen nimiä  tutkittiin usein kauemmin kuin itse taulua. Tauluja bongattiin ennen lahjakauppaan siirtymistä. Tuntui kuin ihmiset kilpailisivat siitä kuka ehtii nähdä kaikki teokset nopeiten. Herätin kummastusta tutkaillessani tauluja rauhallisesti keskellä huonetta tapittaen tai penkillä istuskellen.

Teokset avautuvat uudella tavalla kun niille antaa aikaa. Saat mahdollisuuden uppoutua tauluun ja löydät siitä uusia yksityiskohtia. Teoksen hahmot saavat tarinoita kun annat ajatuksillesi aikaa soljua. Kiirehtien taiteen tarjoama mahdollisuus kauneuden kokemiseen jää saamatta. Kauneus voi parhaillaan tarjota kohottavia huippukokemuksia.

Hitaassa taiteessa katseltavien taulujen määrää rajoitetaan etukäteen pieneksi, esimerkiksi vain kahteen teokseen. Jokaiselle taululle annetaan aikaa avautua ja tarjota kokemuksia, kymmenestä minuutista tuntiin on sopiva aika.

Rajaamalla valintojen määrää, sitä kuinka montaa taulua katselemme, vapautamme itsemme keskittymään juuri näihin tauluihin. Meidän ei tarvitse välittää muista vaihtoehdoista. Taulujen määrä kohtuullistetaan tasolle jolla ne voi kokea täydemmin. Liian suuri valinnanmahdollisuuksien määrä ahdistaa ja stressaa.

Onnea voi ostaa sijoittamalla rahat aikaan tai kokemuksiin. Vapaa-ajan lisääminen tai muiden ihmisten kanssa jaetut kokemukset ovat tästä hyviä esimerkkejä. Hidas taidekin on parhaimmillaan kun saat jakaa kokemuksesi muiden kanssa. Kun tähän rupatteluun yhdistää vielä mielihyvää tuottavan ruokailun, ovat hyvinvoinnin nostamiseen tarvittavat palaset kohdallaan.

No miltä hitaan taiteen nautiskelu tuntuu? Pablo-näyttelystä poistuttuani olo oli rauhallinen. Olin keskittynyt yhteen asiaan, eli taiteeseen ja vain muutamiin tauluihin yli neljän tunnin ajan. Upea saavutus hötkyilevältä nykyihmiseltä.

Vehmas Assembly kutsuu sinut rauhoittumaan ja rikastuttamaan elämääsi lauantaina 17.4. kello 12.00 -15.00 Ateneumissa järjestettävään Hitaan Taiteen-päivään. Tapahtuma on osa ensimmäistä maailmanlaajuista Hitaan taiteen päivää, joka järjestetään samaan aikaan näyttelyissä ympäri maapallon.

Ilmoittaudu tapahtumaan Facebookissa

Seuraava sivu »

Switch to our mobile site