Uuden oppiminen ja luovuus täyttymyksen lähteinä
Sampsa kirjoitti, 20/09/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc MrClementi
Ah, taituruus… mikä ihanan tyydyttävä tunne kun vihdoin hallitsee uudet taidot… ja näkee valoa seuraavan oven alta, jonka uusilla taidoilla voi avata. – Gail Sheehy
Uuden etsiminen ja opettelu tuottavat ihmisille suurta mielihyvää. Etsimisen laukaiseman dopamiiniryöpyn rauhoittaa vain löytämisen aikaansaama tyytyväisyys. Olemme rauhallisia kunnes haluamme taas jotain muuta. Näin ainakin tutkimukset väittävät.
Uuden etsimisen halu selittää shoppailun harrastuksena ja sähköpostin tai twitterin aikaansaaman riippuvuuden. Tavarat ja tiedonjyvät rauhoittavat etsimisen aikaansaaman huuman – hetkeksi.
Uuden etsimisen tuoma mielihyvä selittänee myös sen, miksi uuden oppiminen ja luominen on niin palkitsevaa. Ihminen kokee täyttymystä myös abstraktien asioiden löytämisestä. Sinäkin nautit varmasti uusien taitojen ja tietojen oppimisesta.
Uuden opettelu on tehokas keino saavuttaa flow. Flow on onnea. Toisin kuin shoppailun tai uutisten tuottama pikamielihyvä, tavoitteiden eteen työskentely ja niiden saavuttaminen tuottavat mielihyvän lisäksi myös pitkäkestoista täyttymystä.
Uuden opetteluun kuluu aikaa. Tämä on hyvä uutinen. Mitä enemmän käytämme aikaa uusien taitojen opetteluun ja uuden luomiseen, sitä suuremman osan ajastamme saamme kokea mielihyvää ja täyttymystä. Olemme onnellisia. Elämällämme on sisältöä, koemme mielihyvää, löytämisen iloa ja täyttymystä.
Otetaan esimerkki: itsemme viihdyttäminen
Vaihtoehto 1.
Uuden levyn etsiminen ja ostaminen tuottaa pikamielihyvää hetkeksi. Etsimme ja ostamme pian toisen ja kolmannen levyn mielihyvän tunteen ylläpitämiseksi. Käytämme mielihyvän ostamiseen enemmän ja enemmän rahaa jota hankimme myymällä aikaamme töissä.
Vaihtoehto 2.
Uuden instrumentin soittamisen opettelu tuottaa kestävää mielihyvää ja täyttymystä. Uuden opetteluun kuluu aikaa. Paljon aikaa täynnä uuden etsimisen ja saavuttamisen hyvää oloa. Opetellessamme soittamaan uusia kappaleita koemme jatkuvaa mielihyvän ja täyttymysten vuorottelua. On mahtava fiilis kun mahdottomalta vaikuttanut kappale alkaa pikkuhiljaa sujua. Onnistumisen riemu tuo mieleen lapsuuden ahaa-elämykset. Nautimme uuden opettelusta ja onnistumisesta. Uuden opettelun onnen lisäksi saamme soittamisesta uuden taidon ja keinon viihdyttää itseämme ja ystäviämme.
Vehmas Assembly haluaa tukea hyvinvointiasi ja järjestää sinulle pehmeän aloituksen mielihyvää ja täyttymystä tuovaan musiikin maailmaan. Ole hyvä ja ilmoittaudu lauantaina 16.10. järjestettävälle huuliharpun peruskurssille. Kurssille mahtuu kymmenen ensin ilmoittautunutta.
Lataa ja lue ilmainen ekirja Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään
Sampsa kirjoitti, 04/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc stickerHelsinki
Vehmas Assemblyn ensimmäinen ekirja: Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään on vapaa ladattavaksi ja eteenpäin jaettavaksi.
Kirja käsittelee sitä kuinka irrottautua arjen kiireestä ja oravanpyörästä. Sitä kuinka käytät työtä hyväksesi elääksesi onnellisempaa elämää, ja kuinka selkeytät elämääsi keskittymällä sinulle oleellisiin asioihin.
Työntehostaminen ja yleinen epävarmuus heikentävät suomalaisten hyvinvointia sen sijaan, että työ tekisi meistä onnellisempia. Ehkä tästä johtuen, erityisesti työtä käsittelevät blogikirjoitukset ovat syksyn aikana kiinnostaneet lukijoita. Lukijoiden kannustamana kirjoitin nyt julkaistavan ekirjan.
Kirjan pääneuvon voi tiivistää lauseeseen: Käytä aikasi arvojesi mukaan yhdessä sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, töissä ja kotona.
Kerron kirjassa kuinka voit nitistää pelon ja mahdollistaa onnen opettelemalla uuden suhtautumisen työhön, tavaraan ja elämään. Kirja auttaa sinua näkemään elämäsi vapaana aikana ja työaikasi omana aikanasi. Voit kehittää duunistasi onnea tuottavan työn ja sitten yhä kasvattaa hyvinvointiasi lisäämällä vapaa-aikaasi.
Julkaisen kirjan Creative Commons lisenssillä ilmaiseen jakeluun, jotta mahdollisimman moni saisi mahdollisuuden tutustua ajatuksiin ja vinkkeihin. Olen iloinen jos levität kirjan blogissasi, Facebookissa tai muilla välineillä eteenpäin ihmisten luettavaksi. Uskon, että kirja tarjoaa tuoreita ajatuksia nykykiireeseen väsyneille suomalaisille.
Lataa kirja ilmaiseksi täältä Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään
Otan kommentit avosylin vastaan. Haluan oppia aiheesta lisää ja olen varma, että sinulla on minulle opetettavaa.
Tunne luonteen vahvuutesi ja elä onnellista hyveellistä elämää
Sampsa kirjoitti, 06/11/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Baloulumix
“Älä tuhlaa aikaasi väittelyihin siitä millainen hyvän ihmisen tulisi olla. Ole sellainen.” - Marcus Aurelius
Ihminen on onnellinen kun hän saa toteuttaa henkilökohtaisia hyveitään. Tämä onnistuu käyttämällä hyödyksi meille ominaisia luonteenvahvuuksia. Tiedätkö omat vahvuutesi ja kuinka hyödyntää niitä elääksesi hyvää elämää?
Sokrates ja myöhemmin monet muut ajattelijat, kuten Benjamin Franklin ja positiivisen psykologian tutkijat, pitivät hyveiden [arete] harjoittamista keinona elää onnellista elämää. Hyvettä voi kuvata olennon tarkoitukseksi. Kun toteutamme tarkoitustamme, elämme hyvin. Kynän hyve on kirjoittaa hyvin, lampun hyve on valaista hyvin, ihmisen hyve on…
Vuonna 2004 positiivisen psykologian isä, Martin Seligman, ja Chris Peterson julkaisivat kirjan jonka tarkoituksena on neuvoa sinua ja minua elämään elämää johon meidät on tarkoitettu, hyveellistä elämää. Character Strengths and Virtues: A Handbook and Classification (CSV)-opuksessa on listattuna universaalit hyveet. Hyveiden lisäksi tutkijat listasivat ne luonteen vahvuudet joita harjoittamalla nämä hyveet toteutuvat.
Alla ovat Seligmanin ja Petersonin kuusi hyvettä ja 24 luonteen vahvuutta joilla näitä hyveitä voi toteuttaa. Mitä mieltä olet listasta?
1. Viisaus
2. Luonteenlujuus
3. Inhimmillisyys
|
4. Oikeamielisyys
5. Kohtuus
6. Ylimaailmallisuus
|
Käytä vahvuuksiasi joka päivä
Selvitä omat luonteen vahvuutesi Pennsylvanian yliopiston Authentic Happiness – testillä. Suosittelen tekemään pidemmän luonteenvahvuustestin nimeltä VIA Survey of Character Strengths. Tulokset ovat mielenkiintoisia, ja niitä pohtiessa näkee omat tapansa uudessa valossa.
Kun vahvuutesi ovat selvillä, voit elää onnellisempaa arkea toteuttamaan listan kärjessä olevia suurimpia vahvuuksiasi mahdollisimman usein. Pyri käyttämään näitä vahvuuksiasi aina kun voit. Älä unohda käyttää vahvuuksiasi myös työelämässä.
Vahvuuksia voi käyttää hyvin järjestelmällisesti onnellisuuden lisäämiseksi. Voit muokata harrastuksiasi, vapaa-ajan viettoasi ja ehkä jopa työtäsi sellaiseksi, että saat kukoistaa.
Pari vuotta sitten etsin keinoja hallita stressiä. Aloitin harrastuksia joissa sain hyödyntää minulle mieluisia taitoja. En vielä tuolloin tiennyt luonteen vahvuuksista, enkä ollut kuullut niiden roolista onnellisemman elämän rakennuspalikkoina. Valitsin eri vaihtoehdoista kuin itsestään ne joissa saan käyttää vahvuuksiasi. Vehmas Assembly on minulle muuten yksi tapa harjoittaa ja kehittää vahvuuksiani. Elämänlaatuni on parantunut ja olen aiempaa onnellisempi.
Luonteen vahvuuksia harjoittamalla ja käyttämällä mahdollistat huimia flown tunteita. Puhdasta onnea.

