Askeleet kohti hyvää onnellista elämää 3/4 – Millainen elämäsi on viiden vuoden päästä?
Sampsa kirjoitti, 26/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc The Wandering Angel
“Muutos alkaa, kun joku näkee seuraavan askeleen.” – William Drayton
On hieno tunne, kun kokee olevansa matkalla jotain kohti. Olemme ottamassa askelia kohti hyvää onnellista elämää. Me ihmiset rakastamme tekemistä ja asioiden eteenpäin viemistä. Saamme enemmän iloa tavoitteiden eteen työskentelystä, kuin niiden saavuttamisesta.
Voimme nyt onnitella itseämme ehkä tärkeimpien tavoitteiden muotoilemisesta. Meillä on nyt elämäntavoitteet. Tiedämme kuinka haluamme elää elämämme.
Elämäntavoitteet ovat helposti hattara- tai söpöilykieltä. Haluamme olla hyviä vanhempia ja jakaa hyvää. Mitä ihmettä se tarkoittaa arkielämässä? Kuinka voin toteuttaa sitä ensi maanantaina?
On aika alkaa hajottaa elämäntavoitteita pienempiin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin: pitkän aikavälin välitavoitteisiin. Elämäntavoitteiden paloittelu kuulostaa tekniseltä ja kylmän insinöörimäiseltä. Töissähän on tapana hajottaa työkokonaisuudet pienempiin työsuunnitelmiin ripoteltaviin välitavoitteisiin ja tehtäviin. Työpaikoilla tehdään tätä yhä, koska se toimii. Hommat tulee hoidettua, vaikka sitten perheajalla, jos deadline niin vaatii. On aika asettaa muutama tärkeämpi deadline.
“Moni parahtaa, että ei helvetti – pitääkö vapaa-ajallakin olla tavoitteita! Parahdus on aiheellinen sillä onhan elämämme jo niin täynnä tavoitteita, jotka vain tekevät elämästä kiireisempää ja ahdistavampaa. Tavoitteiden pelätään nitistä-vän mahdollisuudet spontaaniuteen ja lepoon. Minäkin hätkähdin ajatusta ennen kuin tajusin tavoitteiden todellisen tarkoituksen.” – Työn hyväksikäyttö
Olen avannut tavoitteiden asettamisen roolia työkaluna vähentää kiirettä, ja keinona lisätä mahdollisuuksia elää spontaanimmin kirjani lisäksi, myös aiemmassa blogipostauksessa: Rajoittavatko tavoitteet elämää?
Olen muodostanut elämäntavoitteilleni helpommin lähestyttäviä välitavoitteita. Mietin mistä osasista elämäntavoite, esimerkiksi hyvä isyys koostuu, entä onnellisuus? Millainen on hyvä aviomies? Entä kuinka voisin elää velattomasti ja ympäristöä turhaa rasittamatta?
Pohtimista helpottaa tulevan elämäntilanteen kuvailu. Viiden vuoden päästä olen hyvä kuuntelija, koska olen oppinut … mitä ja muuttunut … kuinka? Millaisia muutoksia on tapahtunut? Miltä tuo uusi elämäntilanne tuntuu? Kuinka se vaikuttaa muuhun elämääsi?
Millaisin askelin uskot saavuttavasi elämäntavoitteesi? Listaa jokaisen elämäntavoitteen alle muutama viiden tai kymmenen vuoden välitavoite.
Vielä ennen vuoden vaihtumista mietimme, kuinka tämä kaikki liittyy uudenvuoden lupauksiin, ja miten elämäntavoitteet auttavat sinua jo Tammikuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin. Vinkkaan myös muutamia hyviä apuvälineitä tavoitteiden seuraamiseksi ja motivaation ylläpitämiseksi.
Antoisia mietiskelyhetkiä!
Kirjoitus on osa Askeleet kohti onnellista elämää-kirjoitussarjaa.
Estääkö onnellisuuden tavoittelu onnellisuuden? Näin vältät riskit
Sampsa kirjoitti, 09/09/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc Oliver Lavery
“Emme löydä täyttymystä onnen tavoittelusta vaan tavoittelun onnesta.” – Denis Waitley
Onnentavoittelu ei takaa hyvää elämää. Onnentavoittelussa on kolme heikkoutta, jotka voivat pahimmillaan jopa vähentää onnellisuutta. Näin vältät onnen etsimisen sudenkuopat.
Onnea ei voi taata koska olemme ihmisiä
Väite, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan, on ahdistava. Jos väite pitäisi paikkaansa, voisimme syyttää vain itseämme huonoista päivistämme. Tällainen itsesyyttely heikentää onnellisuuttamme yhä entisestään.
Olemme inhimmillisiä olentoja joilla on huonoja päiviä ja jotka tekevät virheitä, jopa selvinpäin. Emme kykene täysin kahlitsemaan tiedostamatonta puoltamme. Se tekee meistä ihmisiä.
Virheiden tekeminen on inhimmillistä. Myös sattuma saattaa muuttaa tai määrätä elämänkulkua. Saatamme menettää meille tärkeän työpaikan tai pilata avioliittomme yhden virheen vuoksi.
Potkut itselle merkittävästä työstä jonka ympärille on rakennettu identiteetti on musertava kokemus. Parisuhde lisää tutkitusti onnellisuutta. Avioero on henkinen katastrofi, joka heikentää hyvinvointia rankalla kädellä. Sen lisäksi, että onnellisuutta lisäävä sosiaalinen verkosto kutistuu, menetät tärkeän ihmisen ja rakkauden. Rakkaus on lähes onnen ehto. Menetykset ovat meille kovia paloja joita ei helposti korvata.
Tällaiset suuret elämänmuutokset ja traumat ovat elämän käännekohtia. Kun arkirutiini revitään auki, havahdumme elämän tärkeille asioille. Onnettomuuksista saattaa löytyä onni, mutta vain jos muutamme käytöstämme ja tapojamme uusien arvojemme mukaisiksi.
Voit maksimoida mahdollisuutesi hyvään onnelliseen elämään
Viesti siitä, että voit olla nykyistä onnellisempi on omiaan vähentämään onnellisuuttamme. On kyse vertailusta. Jossain on joku jolla menee minua paremmin – perhana.
Vertaamme elämäämme muiden elämään. Kunpa minäkin voisin mennä noin vapaasti, eikä tarvitsisi aina hoitaa lapsia. Miksen minä rakastu ja pääse naimisiin? Saisinpa minäkin noin mielenkiintoisen työpaikan. Me kaikki vertailemme.
Aina vain paremman tavoittelu estää tyytyväisyyden ja johtaa loputtomaan oravanpyörään. Tyytyväisyys tähän hetkeen on yksi onnen tärkeistä rakennuspalikoista. Onnellisuuden tavoittelussa tuleekin unohtaa täydellisyyden tavoittelu. Tulee löytää itselleen tärkeät asiat. Tehdä päätös elämäntavoitteista ja lähteä toteuttamaan niitä välittämättä siitä miten muut etsivät onnea.
Kun olet päättänyt mikä on sinulle tärkeää, voit kateuden hetkellä palauttaa mieleesi miksi haluat mielummin lukea lapsille iltasatua kuin verkostoitua baarissa.
Tee sinulle tärkeitä asioita, ylläpidä ystävyyssuhteita ja huolehdi rakkaimmistasi, niin nautit elämästä. Onnellisuus on itsesi toteuttamisen sivutuote.
Voittaako paha hyvän?
Kolmas onnen saavuttamisen mahdollinen este on kielteisten asioiden niskalenkki positiivisista. Reagoimme nopeammin ja voimakkaammin kielteisiin kuin myönteisiin asioihin. Englanniksi tätä reaktiota kutsutaan termillä negativity bias. Evoluution aikana on ollut hyödyllistä ennakoida vaaroja ja uhkia.
Sadan euron palkanlasku vähentää hyvää oloasi enemmän kuin minkä palkkasi nostaminen samalla summalla tuottaisi. Kielteisistä mielikuvista ja ensivaikutelmista on lisäksi vaikea päästä eroon. Naapurin töykeä käytös yhtenä aamuna leimaa hänet ikäväksi tyypiksi vaikka hän olisi kaikkina muina aamuina hymyilevä ja ystävällinen. Keräätkö vaimolta pisteitä, tulevia mokiasi varten. Negativity biaksen vuoksi se on järkevää. Yhtä mokaa korvaamaan tarvitaan paljon hyviä tekoja. Kokemukseni mukaan kavereiden kanssa pitkäksi venähtäneen illan paikkaus vaatii ainakin viisi hyvää tekoa.
Voimme onneksi opettaa tiedostamattoman minämme näkemään asiat useammin myönteisinä meditaation, kognitiivisen terapian tai mielialalääkkeiden avulla. Avioero, potkut ja muut elämän kolhut kirpaisevat kuitenkin meditaatiosta ja kognitiivisesta terapiasta huolimatta. Ne kuitenkin vaimentavat shokkia ja nopeuttavat palautumista.
Kenenkään ei tule kokea huonoa omaatuntoa siitä, että ei lähde tavoittelemaan sisäistä supersankariaan, joka tavoittelee mainetta ja mammonaa. Päinvastoin mikäli kykenet välttämään tällaiset pyrkimykset, olet jo oppinut sen mitä Gandhikin tiesi:
onnellisuus perustuu tyytyväisyyteen.

