Askeleet kohti hyvää onnellista elämää 4/4 – Hyvä elämä on päivittäisiä tekoja
Sampsa kirjoitti, 28/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc orangeacid
“Tapa on jotain, jonka voi tehdä ajattelematta – minkä vuoksi suurimmalla osalla meistä on niitä niin monia.” – Frank A. Clark
Elämämme alkaa askel askeleelta vaikuttaa mahtavalta tarinalta. Elämäntavoitteiden avulla tiedämme mihin keskittyä. Pitkän ajan tavoitteiden ansiosta tiedämme myös kuinka keskitymme näihin meille rakkaisiin asioihin. Nyt on vuorossa hauskin ja vaikein vaihe elämänlaatuamme parantavien tavoitteiden muotoilussa.
On aika päättää mihin elämämme osa-alueisiin haluamme ensi vuonna keskittyä, ja suunnitella ensivuoden tehtävät – Uudenvuoden lupauksemme.
Pitkän ajan tavoitteita tulee yhä pilkkoa. Paloittele usean vuoden tavoitteet kalenteriin sopiviksi vuoden, kuukauden tai kahden välitavoitteisiin, ja toimenpiteisiin joilla nämä välitavoitteet voi saavuttaa. Toimenpiteet voivat olla yksittäisiä tehtäviä, tai uusien rutiinien ja tapojen opettelua.
Harjoituksen lopulla meillä on kuukausitavoitteita, joiden eteen tehdä päivittäin tai viikottain töitä.
Osa näistä kuukausitavoitteista vaati selkeää elämäntavanmuutosta, ei välttämättä mitään suurta ja dramaattista, mutta päivittäisiä tekoja. On tärkeää muistaa kuunnella itseään tavoitteita asettaessaan. Älä yritä tehdä asioita joista et nauti ja jotka ovat aina tuntuneet vierailta. Keskity käyttämään luonteenvahvuuksiasi asioissa ja tavoissa joista nautit, ja joita tehdessä aika tuntuu lentävän. Näistä pienistä teoista täytyy saada automaattinen tapa, osa arkea, joka korvaa aiemman automaation.
Esimerkiksi pitkänajantavoite oman ympäristörasituksen minimoimiseksi voidaan jakaa seuraaviin välitavoitteisiin:
- liikkumisesta aiheutuvien päästöjen minimointi
- vastuullinen ruokavalio
- vain välttämättömän tavaran omistaminen
joka voidaan jakaa edelleen kuukausitavoitteiksi:
- tavaroiden listaus
- erottelu tarpeellisen ja tarpeettoman välillä
- tarpeettoman kierrätys ja myynti
ja uusiksi opeteltaviksi tavoiksi:
- osta vain laatutuotteita
- käytä harkinta-aikaa ennen ostoksia
- lainaa kirjat
- korjauta
Jokainen uusia tapoja opetellut tietää, että hiljaa hyvä tulee. Yhdenkin tavan uudelleenopettelu vaatii uskomattomasti itsekuria, eikä kahta tapaa kannata opetetella samanaikaisesti. Riippuu tavasta kuinka kauan sen sisäistämiseen kuluu. Palkinnot auttavat uuden tavan tai rutiinin opettelussa. Tee jotain mielihyvää tuottavaa aina uuden tavan suoritettuasi. Syö herkkulounas, lue lempinettisivujasi, tai soita mukavalle ihmiselle.
Jo pelkkä tavoitteiden suorittaminen saattaa vaatia opettelua. Olemme tottuneet ajelehtimaan arjen vietävinä päivästä toiseen saman kaavan mukaan. Työn ulkopuolisen elämän suunnittelu onnellisemmaksi on meille uutta.
Saatamme aluksi myös innostua liikaa ja väsyttää itsemme koko asiaan. Minulle kävi näin muutama vuosi sitten. Tavoitteiden toteuttaminen muuttui liian tärkeäksi. Sen sijaan, että olisin nauttinut paremmasta arjesta stressasin itse asettamieni tavoitteien täyttämisestä. Lopetin koko touhun palatakseni muutaman kuukauden jälkeen toteuttamaan hyvää elämää realistisemmalla ja leppoisammalla otteella.
Nettipohjaisen tehtävälistan käyttö auttoi minua aloitellessani tavoitteiden toteuttamisen. Näin yhdellä silmäyksellä kyseisen kuukauden tavoitteen ja seuraavan tehtävän. Ravintolavarauksen tekeminen tai kirjaan uppoutuminen eivät päässeet unohtumaan. Tehtävälistan seuraaminen vapautti minut myös keskittymään yhteen asiaan kerrallaan kun tiesin, että muut tärkeät asiat tulevat tehtäviksi omalla ajallaan.
Käytin muutaman kuukauden todoist-palvelua. Myös uusi teuxdeux vaikuttaa riittävän yksinkertaiselta, jotta sen virittely ei muodostu itse tarkoitukseksi. Käytän nykyään tavoitteiden seuraamiseen vain simppeliä listaa Google Docsissa, josta siirrän tehtäviä kerran kuussa kännykän kalenteriin.
Olin asettanut kuluneelle vuodelle liian monta tavoitetta, enkä saavuttanut niitä kaikkia. En osannut karsia monesta mieluisasta juuri niitä tärkeimpiä. Liiasta yrittämisestä meinasi tulla stressi, minkä vuoksi muutin tavoitteitani matkan varrella paremmin minulle sopiviksi. Ensi vuoden listastani löytyy yksi tavoite tai uusi tapa jokaiselle kuukaudelle. Veikkaan, että listaani täytyy karsia matkan varrella lähes puolella turhan stressin välttämiseksi. Minulle hyvä elämä ei ole suorittamista.
Suorittamisen ja stressin välttämiseksi tavoitteita ei pidä ottaa liian vakavasti. Niitä saa muuttaa, siirtää, perua ja toteuttaa erilailla kuin oli suunnitellut. Silloin tällöin on hyvä tarkastella tavoitteitaan kriittisesti. Pitävätkö ne vielä paikkaansa? Koetko ne yhä tärkeiksi osiksi onnellista elämääsi, vai täytyykö niitä muuttaa?
Muutoksen tarve ei kerro periksi antamisesta vaan henkilökohtaisesta kasvustasi. Olet eri ihminen kuin tavoitteita tehdessäsi. Tavoitteita ei pidä ottaa annettuina ja rutinoitua niiden toteuttamiseen. Pidä elämää ja omia ajatuksiasi silmällä, jotta hienot tilaisuudet eivät pääse lipsahtamaan ohitsesi. Tartu tilaisuuksiin ja elä nykyhetkessä.
On myös hyvä muistaa, että tavoitteiden saavuttaminen ei ole yhtä tärkeää kuin niiden eteen työskentely. Tavoitteiden avulla muistamme kiireisen arjen keskellä varata aikaa kaikkein tärkeimmille asioille elämässä. Elämä ei pääse hujahtamaan ohi.
Olemme kirjoitussarjan aikana etsineet ja löytäneet elämässämme tärkeät asiat joihin keskittyä. Elämämme ei ole enää satunnaista harhailua työn, television ja ostosten välillä, sillä meillä on oma agenda. Voimme ryhtyä elämään sitä elämää jota haluamme, hyvää elämää. Tavoitteiden ansiosta arkemme muuttuu mielekkääksi kun tiedämme, että tylsätkin toimet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Uudenvuoden lupaukset, jotka tekevät mielen onnelliseksi ja arjen mielekkääksi ovat helppoja pitää.
“[Elämäntavoitteilla] toteamme itsellemme, mikä on minulle tarpeeksi. Mihin olen tyytyväinen. Minulle tavoitteet ovat keino toteuttaa omia hyveitäni, minimoida stressi ja elää joutilaammin. Kun tavoitteet ovat kohdallaan ehdin lukea, ajatella ja leikkiä. Jos en, niin muutan tavoitteita. Onnellisuus on itsesi toteuttamisen sivutuote. Yksinkertaista. Hyvän elämän kannalta ei ole yhtä tärkeää päästä tavoitteeseen, kuin se täyden elämisen tunne, jonka saat tietäessäsi, että uskallat elää niin kuin ajattelet. Se on onnea.” – Työn hyväksikäyttö
Vehmas Assembly toivottaa kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2010!
Kirjoitus päättää Askeleet kohti onnellista elämää-kirjoitussarjan.
Lataa ja lue ilmainen ekirja Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään
Sampsa kirjoitti, 04/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc stickerHelsinki
Vehmas Assemblyn ensimmäinen ekirja: Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään on vapaa ladattavaksi ja eteenpäin jaettavaksi.
Kirja käsittelee sitä kuinka irrottautua arjen kiireestä ja oravanpyörästä. Sitä kuinka käytät työtä hyväksesi elääksesi onnellisempaa elämää, ja kuinka selkeytät elämääsi keskittymällä sinulle oleellisiin asioihin.
Työntehostaminen ja yleinen epävarmuus heikentävät suomalaisten hyvinvointia sen sijaan, että työ tekisi meistä onnellisempia. Ehkä tästä johtuen, erityisesti työtä käsittelevät blogikirjoitukset ovat syksyn aikana kiinnostaneet lukijoita. Lukijoiden kannustamana kirjoitin nyt julkaistavan ekirjan.
Kirjan pääneuvon voi tiivistää lauseeseen: Käytä aikasi arvojesi mukaan yhdessä sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, töissä ja kotona.
Kerron kirjassa kuinka voit nitistää pelon ja mahdollistaa onnen opettelemalla uuden suhtautumisen työhön, tavaraan ja elämään. Kirja auttaa sinua näkemään elämäsi vapaana aikana ja työaikasi omana aikanasi. Voit kehittää duunistasi onnea tuottavan työn ja sitten yhä kasvattaa hyvinvointiasi lisäämällä vapaa-aikaasi.
Julkaisen kirjan Creative Commons lisenssillä ilmaiseen jakeluun, jotta mahdollisimman moni saisi mahdollisuuden tutustua ajatuksiin ja vinkkeihin. Olen iloinen jos levität kirjan blogissasi, Facebookissa tai muilla välineillä eteenpäin ihmisten luettavaksi. Uskon, että kirja tarjoaa tuoreita ajatuksia nykykiireeseen väsyneille suomalaisille.
Lataa kirja ilmaiseksi täältä Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään
Otan kommentit avosylin vastaan. Haluan oppia aiheesta lisää ja olen varma, että sinulla on minulle opetettavaa.
Rajoittavatko tavoitteet elämää?
Sampsa kirjoitti, 05/10/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc victor_nuno
“Hyvällä matkamiehellä ei ole pysyviä suunnitelmia, eikä aikomusta saapua perille.” – Lao Tzu
Monille tavoitteiden asettelun laajentaminen työelämästä vapaa-aikaan on kauhistus. Tavoitteiden pelätään nitistävän mahdollisuudet spontaaniuteen ja lepoon. Minäkin hätkähdin ajatusta ennen kuin tajusin tavoitteiden todellisen tarkoituksen.
Heikki Honkala pohtii mielenkiintoisessa blogissaan esittämäni tavoitteiden asettelun ja leikittelevän impulsiivisen elämän ristiriitoja.
….Nämä [tavoitteet] vaikuttavat sinusta ehkä äkkiseltään vierailta asioilta, kun kyseessä on yksityiselämä. Hän kuitenkin kääntää asia taitavasti pehmeisiin arvoihin kuten oikeaan läsnäoloon lasten parissa jne. Minusta hänellä on hyviä oivalluksia.
Noilla ohjeilla varmaan saa parannuksia elämäänsä. Kuitenkin mietityttää… tuleeko elämästä suoritus, jos noin toimimme? Onko impulsiivisuudella ja yllättävillä käänteillä merkitystä?…
Kommentoin Heikille, että näen tavoitteiden asettelun työkaluna tunnistaa oleellinen. Asettaessamme elämäntavoitteita valitsemme elämästä ne meille rakkaimmat ja tärkeimmät asiat. Keskitymme niihin ja siivoamme ylimääräisen sälän pois elämästämme.
“Yksinkertaistamalla ja vähentämällä tekemisesi sinulle tärkeisiin asioihin kiire helpottaa ja sinulla on enemmän aikaa toimia spontaanisti. Jos kymmenen tehtävän deadline pukkaa niskaan on vaikea olostella leppoisasti ja lähteä vaikka spontaanisti kävelylle.
Jos taas tietää, että tämän päivän tärkeä homma tuli tehtyä jo aamupäivällä ja muut tehtävät on aikataulutettu vasta tuleville päiville voi viettää loppupäivän ihanan spontaanisti joutilaana.”
Viimepäivinä Suomessa on puhuttu tavaran vähentämisestä keinona hallita kaaosta. Elämäntavoitteiden asettamisessa on kyse samanlaisesta siivoamisesta. Siistin kodin sijaan saamme jotain hienompaa, siistin kiireettömän elämän.
- Kun tiedämme missä järjestyksessä asiat teemme, meidän ei tarvitse murehtia huomista.
- Kun olemme aikatauluttaneet meille tärkeät askareet niin väljästi, että ehdimme tehdä ne aikataulun mukaisesti, meidän ei tarvitse murehtia eilisen tehtäviä.
- Väljän aikataulun ansiosta meille muodostuu luovuudelle ja spontaaniudelle tärkeää luppoaikaa.
- Voimme keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, ja nauttia sen tekemisestä tässä hetkessä.
- Tavoitteiden eteen työskentely on varma keino tuottaa mielihyvää ja onnellisia hetkiä.
Myös ZenHabitsista tunnettu Leo Babauta on alkanut epäillä tavoitteiden järkevyyttä. Leo on uusimmassa blogissaan kääntämässä kelkkaansa tuottavuushurmoksesta äärimmäiseen minimalismiin jossa ei ole sijaa edes tavoitteille. Tuoreessa postauksessaan Leo listaa tavoitteiden huonoja puolia :
- “They are artificial — you aren’t working because you love it, you’re working because you’ve set goals.
- They’re constraining — what if you want to work on something not in line with your goals? Shouldn’t we have that freedom?
- They put pressure on us to achieve, to get certain things done. Pressure is stressful, and not always in a good way.
- When we fail (and we always do), it’s discouraging.
- We’re always thinking about the future (goals) instead of the present. I prefer to live in the present.”
Leon negatiivinen lista yllätti minut. Teksti ei tunnu loppuun asti pohditulta. Hän pitää tavoitteita stressaavina ja rajoittavina. On toki totta, että tavoitteet muodostavat helposti tällaisia ongelmia ellemme pidä varaamme. Tavoitteista luopumisen sijaan Leon kannattaisi kuitenkin:
- asettaa realistisempia tavoitteita jotka voi saavuttaa ilman kolmivuoroponnistelua (esimerkiksi keskittyä yhden blogin kirjoittamiseen kerrallaan).
- ymmärtää omat tavoitteet omina tavoitteina. Niitä saa muuttaa vaikka joka päivä. Tavoitteiden ja välitavoitteiden muuttaminen ei ole periksi antamista vaan järkevää päätöksentekoa muuttuvissa oloissa, adaptive managementia. Kuulostaa heti hienommalta, eikö?
Minulle tavoitteet ovat keino minimoida stressi ja elää joutilaammin. Kun tavoitteet ovat kohdallaan ehdin lukea, ajatella ja leikkiä. Jos en, niin muutan tavoitteita. Yksinkertaista. Oikein toteutettuna tavoitteiden asettaminen on erinomainen keino saavuttaa onnellinen spontaani elämä ja joutilaisuus.

