Askeleet kohti hyvää onnellista elämää 3/4 – Millainen elämäsi on viiden vuoden päästä?
Sampsa kirjoitti, 26/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc The Wandering Angel
“Muutos alkaa, kun joku näkee seuraavan askeleen.” – William Drayton
On hieno tunne, kun kokee olevansa matkalla jotain kohti. Olemme ottamassa askelia kohti hyvää onnellista elämää. Me ihmiset rakastamme tekemistä ja asioiden eteenpäin viemistä. Saamme enemmän iloa tavoitteiden eteen työskentelystä, kuin niiden saavuttamisesta.
Voimme nyt onnitella itseämme ehkä tärkeimpien tavoitteiden muotoilemisesta. Meillä on nyt elämäntavoitteet. Tiedämme kuinka haluamme elää elämämme.
Elämäntavoitteet ovat helposti hattara- tai söpöilykieltä. Haluamme olla hyviä vanhempia ja jakaa hyvää. Mitä ihmettä se tarkoittaa arkielämässä? Kuinka voin toteuttaa sitä ensi maanantaina?
On aika alkaa hajottaa elämäntavoitteita pienempiin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin: pitkän aikavälin välitavoitteisiin. Elämäntavoitteiden paloittelu kuulostaa tekniseltä ja kylmän insinöörimäiseltä. Töissähän on tapana hajottaa työkokonaisuudet pienempiin työsuunnitelmiin ripoteltaviin välitavoitteisiin ja tehtäviin. Työpaikoilla tehdään tätä yhä, koska se toimii. Hommat tulee hoidettua, vaikka sitten perheajalla, jos deadline niin vaatii. On aika asettaa muutama tärkeämpi deadline.
“Moni parahtaa, että ei helvetti – pitääkö vapaa-ajallakin olla tavoitteita! Parahdus on aiheellinen sillä onhan elämämme jo niin täynnä tavoitteita, jotka vain tekevät elämästä kiireisempää ja ahdistavampaa. Tavoitteiden pelätään nitistä-vän mahdollisuudet spontaaniuteen ja lepoon. Minäkin hätkähdin ajatusta ennen kuin tajusin tavoitteiden todellisen tarkoituksen.” – Työn hyväksikäyttö
Olen avannut tavoitteiden asettamisen roolia työkaluna vähentää kiirettä, ja keinona lisätä mahdollisuuksia elää spontaanimmin kirjani lisäksi, myös aiemmassa blogipostauksessa: Rajoittavatko tavoitteet elämää?
Olen muodostanut elämäntavoitteilleni helpommin lähestyttäviä välitavoitteita. Mietin mistä osasista elämäntavoite, esimerkiksi hyvä isyys koostuu, entä onnellisuus? Millainen on hyvä aviomies? Entä kuinka voisin elää velattomasti ja ympäristöä turhaa rasittamatta?
Pohtimista helpottaa tulevan elämäntilanteen kuvailu. Viiden vuoden päästä olen hyvä kuuntelija, koska olen oppinut … mitä ja muuttunut … kuinka? Millaisia muutoksia on tapahtunut? Miltä tuo uusi elämäntilanne tuntuu? Kuinka se vaikuttaa muuhun elämääsi?
Millaisin askelin uskot saavuttavasi elämäntavoitteesi? Listaa jokaisen elämäntavoitteen alle muutama viiden tai kymmenen vuoden välitavoite.
Vielä ennen vuoden vaihtumista mietimme, kuinka tämä kaikki liittyy uudenvuoden lupauksiin, ja miten elämäntavoitteet auttavat sinua jo Tammikuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin. Vinkkaan myös muutamia hyviä apuvälineitä tavoitteiden seuraamiseksi ja motivaation ylläpitämiseksi.
Antoisia mietiskelyhetkiä!
Kirjoitus on osa Askeleet kohti onnellista elämää-kirjoitussarjaa.
Kaksi tapaa tehdä töitä, onnellinen ja väärä
Sampsa kirjoitti, 14/09/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc daveknapik
“Valitse työ jota rakastat ja sinun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä.” – Kungfutse
Valitsemalla sinulle sopivan työn ja tekemällä töitä oikein tulet onnellisemmaksi, säästät rahaa ja elät ympäristöystävällisemmin.
Työ voi parhaimmillaan parantaa hyvinvointia joka päivä. Mielekäs työ, jonka sisältöön voi vaikuttaa, on hieno elämän rikastus. Työtä tekisi vaikka ilmaiseksi. Mielekäs työ tuottaa onnistumisen iloa, täyttymyksiä.
Huonosti toteutettuna työ heikentää hyvinvointia. Merkityksetön suoritusputki, jonka ainut tavoite on tuottaa rahaa ja tavaraa, ei johda hyvään elämään. Materian kasaaminen tuo pikatyydytyksiä, joilla yritetään korvata täyttymyksen puutetta. Uudet kengät ja puhelin täytyy korvata nopeasti uusilla. Elämä tuntuu tyhjältä. Vauhti ja kiire helpottavat, sillä silloin ei tarvitse ajatella.
Kuinka löytää terve suhde työhön?
Työ on keino toteuttaa elämäntavoitteita. Kun asettaa tavoitteet keinojen edelle, työ ja shoppailu eivät pääse muodostumaan elämän ainoaksi sisällöksi. Ei kannata tehdä liikaa töitä jos se on elämäntavoitteita vastaan.
Otetaan esimerkki. Jos yhtenä elämäntavoitteenasi on olla hyvä isä tai äiti, ylityöt eivät edistä tavoitettasi mitenkään, oli työ mielekästä tai ei, päinvastoin. Ylitöiden vuoksi et ehdi olla isä tai äiti, ja liian työnteon aiheuttaman väsymyksen vuoksi et jaksa olla isä tai äiti edes kotona. Ylityöt saattavat auttaa plasma-TV:n hankinnassa tai oman kunnianhimon tyydyttämisessä, mutta haittaavat isänä tai äitinä olemista. Ylityöt kannattavat jos ne auttavat sinua toteuttamaan elämäntavoitteitasi.
Onnellisuuden tavoittelu ei vain paranna vain elämänlaatua, vaan on myös ympäristöystävällistä.

