Uuden oppiminen ja luovuus täyttymyksen lähteinä
Sampsa kirjoitti, 20/09/2010
Seuraa Twitterissä

Kuva cc MrClementi
Ah, taituruus… mikä ihanan tyydyttävä tunne kun vihdoin hallitsee uudet taidot… ja näkee valoa seuraavan oven alta, jonka uusilla taidoilla voi avata. – Gail Sheehy
Uuden etsiminen ja opettelu tuottavat ihmisille suurta mielihyvää. Etsimisen laukaiseman dopamiiniryöpyn rauhoittaa vain löytämisen aikaansaama tyytyväisyys. Olemme rauhallisia kunnes haluamme taas jotain muuta. Näin ainakin tutkimukset väittävät.
Uuden etsimisen halu selittää shoppailun harrastuksena ja sähköpostin tai twitterin aikaansaaman riippuvuuden. Tavarat ja tiedonjyvät rauhoittavat etsimisen aikaansaaman huuman – hetkeksi.
Uuden etsimisen tuoma mielihyvä selittänee myös sen, miksi uuden oppiminen ja luominen on niin palkitsevaa. Ihminen kokee täyttymystä myös abstraktien asioiden löytämisestä. Sinäkin nautit varmasti uusien taitojen ja tietojen oppimisesta.
Uuden opettelu on tehokas keino saavuttaa flow. Flow on onnea. Toisin kuin shoppailun tai uutisten tuottama pikamielihyvä, tavoitteiden eteen työskentely ja niiden saavuttaminen tuottavat mielihyvän lisäksi myös pitkäkestoista täyttymystä.
Uuden opetteluun kuluu aikaa. Tämä on hyvä uutinen. Mitä enemmän käytämme aikaa uusien taitojen opetteluun ja uuden luomiseen, sitä suuremman osan ajastamme saamme kokea mielihyvää ja täyttymystä. Olemme onnellisia. Elämällämme on sisältöä, koemme mielihyvää, löytämisen iloa ja täyttymystä.
Otetaan esimerkki: itsemme viihdyttäminen
Vaihtoehto 1.
Uuden levyn etsiminen ja ostaminen tuottaa pikamielihyvää hetkeksi. Etsimme ja ostamme pian toisen ja kolmannen levyn mielihyvän tunteen ylläpitämiseksi. Käytämme mielihyvän ostamiseen enemmän ja enemmän rahaa jota hankimme myymällä aikaamme töissä.
Vaihtoehto 2.
Uuden instrumentin soittamisen opettelu tuottaa kestävää mielihyvää ja täyttymystä. Uuden opetteluun kuluu aikaa. Paljon aikaa täynnä uuden etsimisen ja saavuttamisen hyvää oloa. Opetellessamme soittamaan uusia kappaleita koemme jatkuvaa mielihyvän ja täyttymysten vuorottelua. On mahtava fiilis kun mahdottomalta vaikuttanut kappale alkaa pikkuhiljaa sujua. Onnistumisen riemu tuo mieleen lapsuuden ahaa-elämykset. Nautimme uuden opettelusta ja onnistumisesta. Uuden opettelun onnen lisäksi saamme soittamisesta uuden taidon ja keinon viihdyttää itseämme ja ystäviämme.
Vehmas Assembly haluaa tukea hyvinvointiasi ja järjestää sinulle pehmeän aloituksen mielihyvää ja täyttymystä tuovaan musiikin maailmaan. Ole hyvä ja ilmoittaudu lauantaina 16.10. järjestettävälle huuliharpun peruskurssille. Kurssille mahtuu kymmenen ensin ilmoittautunutta.


Hauskasti sanottu. Minulla lähinnä uuden pakko-oppimisesta kiireessä ja paineessa on tullut lähinnä kirous. Aina kun kuulee, että pitäisi oppia jotain uutta alkaa jo mielessä negatiivinen valmistautuminen asiaan.
Haluaisin niin kovasti nauttia uusista haasteista, mutta tilanne on täysin päinvastainen.
Uuden opetteluun kuluu aikaa ja juuri siksi se ahdistaa niin mahdottomasti maailmassa jossa on jo muutenkin krooninen aikapula.
Pakko tekee leikistä duunia. Sinulla tuntuu olevan liikaa tekemistä. Oletko pohtinut mistä toimista nautit eniten? Onko sinulla mahdollisuuksia karsia muita hommia?
Kiitos kirjoituksesta. Tunnistan kuvauksen uuden oppimisen antamasta tunteesta, jota minäkin olen saanut kokea huuliharppua soitellen. Myös kommentti uuden opettelun vaikeudesta on helppo allekirjoittaa. Jos haluaa oppia jonkin asian hyvin, pitäisi sille tietenkin uhrata aikaa ja löytää se aika jostain. Huuliharpun soitto on tässä mielessä ihanteellinen soitin: se mahtuu taskuun ja nopea ottaa esille, sen soittaminen rauhoittaa, se kehittää hengitystekniikka, se värisee rauhoittavasti – ainakin soittajlle
– ja vielä bonuksena: se on kaunis, yksinkertainen mutta moniulotteinen, ilmaisuvoimainen ja todella cool kapine