Kesä vaihtuu syksyyn – elämä sen kuin paranee
Sampsa kirjoitti, 02/09/2010
Seuraa Twitterissä

Ollessaan onnellisia ihmiset eivät huomaa onko talvi vai kesä. – Anton Chekhov
Toivottavasti vietitte menestyksekkään kesän. Kesähän on mitä mainiointa aikaa tavoitella sitä todellista menestystä: omien arvojensa mukaan elämistä. Kesällä kun monilla on tapana myydä elämäänsä vähemmän muihin tarkoituksiin.
Jos tuntuu, että paluu töihin heikentää kohtuuttomasti mahdollisuuksiasi elää onnellista arkea, kannattaa pyrkiä muokkaamaan työn sisältöä ja työaikaa. Ei kannata tuhlata tärkeintä omaisuuttasi: elämää, voivotteluun.
Minulla hyvinvoivemman arjen rakentaminen alkaa selvästi purra. En huomannut enää lomalle jäädessäni yhtä jyrkkää eroa arjen ja loman välillä kuin aiempina vuosina. Kykenin nauttimaan lisääntyneestä vapaa-ajasta heti loman alusta ilman, että olisin joutunut käyttämään ensimmäisiä lomaviikkoja pohtien mitä ihmettä teen elämälläni jos en ole töissä. Päinvastoin, nautin kun sain enemmän aikaa kaiken tärkeän onnellisuuttani parantavan puuhastelun toteuttamiseen.
Sain leikkiä lasten kanssa pitkin päivää, viettää aikaa vaimon kanssa, opetella huuliharpun soittoa ja lukea kirjoja. Lanseerasimme myös vapaaehtoisporukalla Pohjois-Haagaan kaikille avoimet ja ilmaiset Kesämarkkinat. Eikä kesä olisi tietenkään mitään ilman kasvimaalla vietettyjä hitaita päiviä elämää pohdiskellen.
Kursseja ja tapaamisia
Vehmas Assembly ei ole unohtanut kurssien järjestämistä vaan valmistelut etenevät rauhallisesti ja vakaasti. Ensimmäiselle kurssille on buukattu opettaja ja paikan varmistaminen on vain päivien kysymys. Kurssilla opetellaan uusia taitoja ja erityisesti luovaa tekemistä. Kirjoitan asiasta lisää myöhemmin.
Annoin kesällä useita haastatteluita toimittajille. Tänään ilmestyvässä Me Naiset lehdessä on artikkeli elämänmuutoksestani ja illan Kuningaskuluttajassa on juttu sadan tavaran haasteesta. EDIT: Ohjelma on katsottavissa viikon ajan Areenassa.
Valmistelen tavaran vähentämisen tukemiseksi parhaillaan omaa palvelukokonaisuutta Vehmas Assemblyn toimintaa monipuolistamaan.
Onnellista alkanutta syksyä!


Kiva juttu olikin MeNaisissa!
Kiitos Maria. Tykkäsin itsekin. Oli hyvä toimittaja tekemässä.
Kiitos, olette suloisia!
Itse sanoisin, että jutun kohde oli mielenkiintoinen ja mahtavat haastateltavat.
Antoisaa sadonkorjuun aikaa sinne kaikille!
“käyttämään ensimmäisiä lomaviikkoja pohtien mitä ihmettä teen elämälläni jos en ole töissä.”
Niin kauhealta kuin se kuulostaakin, olen itse kokenut tuon usein. Selvästi tilanteen korjaamiseen järkeväksi vielä pitkä pitkä matka.
Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta!
Mä olen myös haaveillut tuosta sadan tavaran haasteesta, mutta en ole päässyt vielä tuumasta toimeen. Miten homma kannattaisi aloittaa?
Parhain ja aurinkoisin terveisin
-Leo
Moi Leo, Olen suunnitellut pienen opuksen rustaamista asiasta. Alkuvinkkinä voin sanoa, että tavaraa on vaikea vähentää jos se on itsetarkoitus. Homma muuttuu mielenkiintoiseksi jos tavaran vähentäminen toimii keinona saavuttaa jotain muuta itselle tärkeää. Tulevaisuuden palkinto helpottaa tavaroista luopumiseen liittyvää menneestä irtipäästämisen haikeutta.
Kiitos Sinulle antamistasi haastatteluista, on ollut ilo lukea ja katsoa niitä. Uskon, että ilon jakaa kanssani moni. Olet läsnä itsessäsi, sanoissasi ja se luo kauniin kohtaamisen, medioidenkin välityksellä.
Olipa kauniisti sanottu. Kiitos Petra.
MN/35-juttuun kommentoiden:
Silti mahdumme ja viihdymme – ainakin vielä.
Pakko mainita, että meitä asuu viisihenkinen perhe 54 neliössä! Keräilemme nojatuoleja ja vanhoja sohvia…