Askeleet kohti hyvää onnellista elämää 2/4 – Listaa elämäntavoitteesi
Sampsa kirjoitti, 23/12/2009
Seuraa Twitterissä

Kuva cc adarsh_antony
“Hyvin vietettynä elämä on pitkä.” – Leonardo da Vinci
Uusivuosi on ovella ja olemme päättäneet tehdä muutoksia elämäämme. Meillä on halu muuttaa rutiineitamme ja puhkumme intoa.
Olemme varmoja, että jos lenkkeilemme kolmesti viikossa, säästämme rahaa etelän matkaa varten ja lopetamme liiallisen suklaan syönnin, elämämme muuttuu paremmaksi. Meillä oli samat tavoitteet myös viime vuonna, mutta jostain syystä niiden toteuttaminen unohtui jo tammikuussa.
Elämänmuutoksien toteuttaminen on taitolaji. Motivaatiomme ja intomme lannistuu kun arki lyö naamaan. Talven pimeyteen ei ole mukava herätä aikaisemmin jotta ehtisi salille, ja illalla olisi paljon helpompaa selata päämäärättömästi nettiä kuin lukea romaania.
Teemme usein myös vääränlaisia lupauksia halutessamme muuttaa elämäämme. Yksittäisen lupaus on helppo unohtaa, ellei sillä ole muuta merkitystä elämässä. Jostain syystä haluamme usein oppia jotain meille vaikeaa. Jos vaikka tänä vuonna jaksaisin opetella espanjan alkeet tai kitaransoiton. Haluamme olla jotain mikä ei tahdo meiltä luonnistua.
Elleivät irralliset lupaukset opetella hankalia tapoja riitä estämään lupausten toteuttamista, niin varmistamme huonon omantunnon asettamalla itsellemme yli-inhimmillisiä aikatauluja. Lupaamme alkaa tammikuussa juoksemaan kolmesti viikossa, lukemaan kirjan viikossa ja ilmoittaudumme kitarakurssille. Muutaman viikon kuluttua lopetamme lupausten täyttämisen pienimmästäkin tekosyystä. Odotamme, että flunssa vapauttaisi meidät inhottavista uusista harrastuksistamme.
Toteutin tänä vuonna vinon pinon Uudenvuoden lupauksiani, tavoitteitani. Vältin alkuinnostuksen hiipumisesta koituvat vaarat valitsemalla yksittäiset lupaukseni laajemmasta suunnitelmasta.
Valitsen samasta suunnitelmasta ensi vuoden tavoitteet. Lupaukseni eivät siis ole yksittäisiä haluja ja toiveita vaan välitavoitteita hyvässä elämässä. Sen sijaan, että tavoittelisin lenkkeilyrutiinia tai vähempää television tuijottelua, toteutan elämäntavoitteitani: haluan olla muun muassa hyvä isä ja aviomies, onnellinen, hyvä kuuntelija ja avulias.
Elämäntavoitteet kuvaavat minulle tärkeitä asioita. Niitä asioita ja tapoja jotka koen elämässä tärkeimmiksi. Tavoitteiden toteuttamisen avulla elän hyvää elämää ja teen asioita joista nautin eniten.
“Näen tavoitteiden asettelun työkaluna oleellisen tunnistamiseen. Asettaessamme elämäntavoitteita valitsemme elämästä ne meille rakkaimmat ja tärkeimmät asiat. Keskitymme niihin ja siivoamme ylimääräisen sälän pois elämästämme.” – Työn hyväksikäyttö
Elämäntavoitteiden listaaminen on mielenkiintoista. Mikä on minulle elämässä tärkeintä? Mistä nautin eniten? Kysymykset ovat vaikeita, sillä emme ole tottuneet vastaamaan näin perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Konkretisoin kysymystä itselleni miettimällä kuinka haluan tulla muistetuksi. Kun minut vääjäämättä kuopataan, niin mitä haluaisin, että muistopuheessa kerrotaan. Listasin nämä toiveeni elämäntavoitteikseni.
Elämäntavoitteiden pohdintaan kannattaa varata reilusti joutilasta aikaa, lukemista, päiväunia, kävelyitä ja rauhallista kynttilään tuijottelua tai muuta meditaatiota.
Elämäntavoitteet vaihtelevat ihmisten välillä kuvaten heidän arvomaailmaansa ja heidän henkilökohtaisia hyveitään. Hyveellinen elämä on Antiikin ajoista saakka nähty keinona elää onnellista, hyvää elämää. Kiinnostivatpa antiikin filosofit tai eivät, niin oman elämän tavoitteiden pohdinta on ehkä elämäsi tärkein teko. Vastaaminen kysymykseen: Kuinka haluan tulla muistetuksi, on ensimmäinen askel unelmiesi elämässä.
Pohdittavaa
Varaa itsellesi rauhallista aikaa. Käy kävelyllä, kuuntele musiikkia, meditoi tai vain ole. Anna ajatusten nousta esiin.
- Kuinka haluan tulla muistetuksi?
- Mikä on minulle elämässä tärkeintä?
- Mistä nautin eniten?
Listaa viidestä kymmeneen asiaa joista haluat tulla muistetuksi. Kirjoita ne muistiin.
Joulupäivien jälkeen laskeudumme alas filosofisista sfääreistä ja ryhdymme pohtimaan kuinka epämääräisistä ja laajoista elämäntavoitteista saadaan toteutuskelpoisia ja konkreettisia tehtäviä.
Listasin vuosi sitten omia elämäntavoitteitani, jotka avasin Työn hyväksikäyttö kirjassa näin:
“Joululoman rauhassa kehitin seuraavat tavoitteet: kun katson vaarina elämääni haluan nähdä, että olen elänyt velattomasti niin kulutuksen kuin rahankäytönkin kannalta, ollut hyvä isä ja aviomies, onnellinen, hyvä kuuntelija ja avulias mies, joka jakoi hyvää ympärilleen, ja oli rehellinen itselleen ja muille.”
Aion Joulupäivinä pohtia omia tavoitteitani. Ajattelenko yhä näin vai olenko muuttunut? Onko mukaan lipsahtanut jokin yleisesti hyväksytty tavoite, joka ei ole minulle henkilökohtaisesti tärkeä? Onko elämääni ilmaantunut uusia merkityksellisiä asioita?
Kirjoitus on osa neliosaista sarjaa askelista hyvään elämään.


Kommentit
2 Kommenttia to “Askeleet kohti hyvää onnellista elämää 2/4 – Listaa elämäntavoitteesi”