Miksi liiallinen vauraus tekee meistä onnettomia, eli miksi Jari on väärässä?
Sampsa kirjoitti, 24/10/2009
Seuraa Twitterissä
Miksi minulla on levoton olo siitä, että olen tekemässä väärää asiaa väärään aikaan? Nytkin voisin tehdä jotain muuta tämän postauksen kirjoittamisen sijaan. Tunne on meille monelle tuttu ja johtaa helposti multitaskaukseen. Barry Schwartz kertoo erinomaisessa TED-esityksessään miksi valinnanmahdollisuuksien runsaus saa meidät onnettomiksi.
Miksi on parempi että kaupassa olisi kolmet farkkumallit kymmenien erilaisten vaihtoehtojen sijaan? Entä milloin olit viimeksi todella tyytyväinen, johonkin eri vaihtoehdoista valitsemaasi ostokseen, esimerkiksi kameraan tai kännykkään? Barryn mukaan materialistisesti vauras yhteiskuntamme tekee meistä onnettomia.
Barry haastaa esityksessään nykyisen länsimaisen ajatusmallin, jossa valinnanvapaus nähdään keinona maksimoida hyvinvointi. Ihmisillä tulee olla oikeus valita. Valinnanvapaus pyritään varmistamaan lisäämällä vaihtoehtojen määrää.
Valinnanmahdollisuuksien runsaus ahdistaa ja saa ihmiset onnettomiksi neljällä tavalla:
- Vaihtoehtojen runsaus ei vapauta vaan halvaannuttaa – ihmiset eivät halua valita ja tehdä vaikeita päätöksiä
- Tehdyt valinnat eivät tunnu oikeilta, eikä niihin olla tyytyväisiä – olisiko se viides vaihtoehto ollut sittenkin parempi?
- Kun vaihtoehtoja on liian runsaasti, ennakko-odotuksemme muuttuvat epärealistisiksi – odotamme että valintamme on täydellinen
- Kun valintamme ei ole täydellinen, mitä se hyvin harvoin on koska kuvittelemme jonkin toisen vaihtoehdon olleen kumminkin parempi, syytämme huonosta valinnasta itseämme
Sarasvuo uskoo, että vaurautta tulisi yhä lisätä onnellisuuden saavuttamiseksi. Jari on väärässä. Vaurauden tuomat valinnanmahdollisuudet vahingoittavat meitä. Schwartzin mukaan länsimaiden liiallinen materialistinen runsaus on merkittävä syy ihmisten masennukseen ja onnettomuuteen.
Talouskasvun kumartamisen sijaan, Barry kehottaa jakamaan vaurautta pareto-parannuksen mukaisesti kulutusyhteiskunnilta köyhemmille valtioille. Äärimmäisessä köyhyydessä elävät kärsivät valinnanmahdollisuuksien puutteesta ja me niiden liiasta runsaudesta. Jakamalla vaurautta kaikki olisivat onnellisempia.
Vaikka suurin osa suomalaisista ei usko rahan tuovan onnea, kavahdamme tällaista rahasta luopumista. Olemme oppineet, että raha ja valinnanmahdollisuuksia luova materialistinen vauraus luovat onnellisuutta ja hyvinvointia. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että olemme liian vauraita onnellisiksi, eikä talouskasvu ole enään pitkään aikaan lisännyt hyvinvointiamme.
Barryn argumentit puhuvat vahvasti elämän yksinkertaistamisen puolesta. Tulojen vähentäminen on tehokas keino yksinkertaistaa elämäänsä. Vaihtoehtojen karsiminen ei ole ainoa syy miksi työajan lyhentäminen lisää onnellisuutta.
Hienoa, että maltoit lukea postauksen loppuun ja katsoit ehkä videonkin. Pelkään, että useimmat tällä sivulla vierailevat eivät kykene vastustamaan valinnanmahdollisuuksien kiusausta vaan poukkaavat muutaman sekunnin kuluttua tänne saapumisestaan eteenpäin. Jossain netissä saattaa olla jotain parempaa. Barry Schwartzin kirja The Paradox of Choice: Why More is Less on täällä.
Videota en itse asiassa katsonut (vielä), mutta piti kommentoida jo nyt: tämä kirjoitus on niin täyttä asiaa. Minulla on parhaillaan iltalukemisina Osmo Soininvaaran Vauraus ja aika, ja sekin herättää samansuuntaista pohdintaa, että mikäs se oikeastaan olisikaan tärkeintä… Jos 80-luvun elintasoon tyytyen voisimme kaikki pitää tuplakesälomat ja työskennellä 4 päivää viikossa, niin aika houkuttelevalta tuo alkaa kuulostaa
Lopultahan asia kuitenkin on niin, että kun aika loppuu, emme tee vauraudellamme enää mitään.
Kuulostaa kieltämättä hyvältä: hyvä elintaso, paljon vapaa-aikaa ja onnellisempi elämä. Mikä parasta, ympäristö säästyy kulutuksen vähentyessä.
Hyvä yhteenveto. Olen nähnyt tuon videon, taisi olla matkakatsottavana junassa viime keväänä. Pidin videosta ja Barryn ajatuksista kovasti. Olen nähnyt eri keskustelufoorumeilla tuosta videosta kommentteja, joissa oli juututtu vänkäämään ikivanhalle kapitalismi-sosialismi -akselille. Minusta on sääli, että monet ihmiset eivät pysty siirtämään ajatteluaan tuon jaottelun raamien ulkopuolelle, mitä taas tarvittaisiin jotta löytäisimme uudenlaisia tapoja olla ja elää.
Kiitos Outi. En ainakaan itse halua sotkea puolueiden pelejä siihen kuinka elän elämääni.
En usko, että poliitikot ovat oikeita henkilöitä päättämään siitä tulisiko minun tavoitella jatkuvaa taloudellista kasvua onnellisuuden etsimiseksi. Tuntuvat kovin *puolueellisilta* niin tärkeän asian ratkomiseen kuin kuinka käytän saamani muutamat vuosikymmenet.
Yhteiskunta muodostuu loppujen lopuksi meistä ihmisistä ja jos me tavoittelemme onnellista ja mielekästä elämää erilailla kuin ennen on poliitikkojen vain sopeuduttava tähän yhteiskunnan muutokseen. Ehkä he keksivät sille sitten jonkin hyvän -ismin jonka puolesta kerätä ääniä.
Moikka Sampsa. Katsoin Schwartzin esityksen. Asiassa on vinha perä. Teit hyviä johtopäätöksiä Sarasvuon näkemyksen suhteen.
Mahtaakohan laaja valikoima kuitenkin rikastuttaa niiden elämää, jotka shoppailevat mielellään?
Jatkoin muuten ajatuksenvaihtoamme tavoitteista:
http://leppoistaminen.blogspot.com/2009/11/ahaa-olen-holistinen-tyyppi-ja-siksi.html
Hyvä kysymys Heikki. Jäin pohtimaan sitä ja luulen löytäväni muutaman ajatuksen shoppailijoidenkin valinnoista. Palaan asiaan.
Huomasin postauksesi. Hauskaa keskustella postauksin. Ennen tällaiseen taidettiin käyttää kirjeitä.
Olen ymmärtänyt, että nykyään ei enään jaeta ihmisiä jyrkästi vasen- ja oikea-aivoisiksi vaan juuri tiettyjä luonteenpiirteitä korostaviin ihmisiin.
Mikä olisi sinulle sopivin tapa oppia keskittymään niihin sinulle tärkeimpiin asioihin elämässä, jos tavoitteet tuntuvat vierailta?
Tervehdys. Pohjustin jatkoa keskusteluumme blogissani: http://leppoistaminen.blogspot.com/2009/11/mita-tavoite-tarkoittaa.html .
Voihan niin olla, että aivopuoliskoisuus alkaa olla passe. Temperamenttiopit taitavat olla hienosyisempiä. Lampikosken referoiman Prashnigin teos Eläkoon erilaisuus! on kuitenkin painettu vuonna 2003, joten ehkä puoliskonäkemyksellä on vielä jotakin kantoa jäljellä.
Minustakin on mukava käydä tällaista avointa kirjeen- ja ajatuksenvaihtoa. Tässä on ihan oikean dialogin aineksia.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Olet nähdäkseni aivan oikeassa vaurauden ja valintojen liiallisuuden suhteesta. Jos ymmärsin kirjoituksesi ydinsanoman oikein, onko siis niin, että ylijäämäisten resurssien synnyttämä loputon valinta-avaruus synnyttää eräänlaisen Buridanin aasi -kompleksin? Eli ettei vaurauteen satsannut henkilö osaa enää päättää, mistä heinäpaalista haukata.
Vaurauden tavoitteluun liittyy nähdäkseni toisenkinlainen ongelma. Rahahan ei voi itsessään synnyttää onnellisuutta, vaan ainoastaan onnellisuutta lisäävän toiminnan fasilitaattorina. (Roope-setä lienee ainoa tunnettu poikkeus tästä tapauksesta.)
Käsittääkseni materiaalisen vaurauden ihanteen juuret ovat materiaalisessa hädässä – nälässä, suojan puutteessa ja sen sellaisessa. Tällöin raha on merkittävä onnen lähde. Tästä seuraa perinteinen virhepäätelmä: jos jokin on hyvää, lisää sitä on parempi. Mutta kun tarpeet on tyydytetty ja ihminen pystyy tekemään sen, minkä haluaa, ei fasilitaattoreita tarvita enempää.
Iso ongelmahan on nykyään se, että aika harvat, kenties Sarasvuo mukaan lukien, tietävät mitä haluavat oikeastaan tehdä. Tällöin resurssien kasvattaminen nähdään mielekkäänä “siltä varalta, että sitten tarvitsen niitä, kun keksin mitä oikeasti haluan.” Ongelma on, etteivät pelkät rajattomat resurssit tee vielä mitään. Niillä täytyy pystyä tekemään jotain.
Olen smaa mieltä kanssasi Lauri.
Materian kasaamiseen liittyy keskeisesti myös se, että totumme nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin. Olosuhteiden muutos (ajatuksissamme) huonompaan tuottaa suuremman mielipahan kuin sama muutos parempaan negativity biaksestamme johtuen. Mutta, tämä tunne paremmasta ei kestä kauan ja ihmiset ajautuvat tästä syystä kulutusoravanpyörään.
Sivuutin tätä aihetta aiemmin http://www.vehmasassembly.com/2009/09/09/estaako-onnellisuuden-tavoittelu-onnellisuuden-nain-valtat-riskit/
Dan Ariely kirjassaan Predictably Irrational kertoo testistä jossa kokeiltiin sitä, miten ihmisillä on tarve valintoja tehdessään pitää ‘ovia auki’, että voi aina palata takaisin, jos tuntuu siltä, että tarve vaatii.
Jos on paljon mistä valita, on pakko pitää monia ovia auki ja mitä enemmän ovia, sen rasittavampaa, koska uudet valinnat pitää suhteuttaa jo kaikkiin tehtyihin joihin (ehkä) voi palata.
Kuulostaa kieltämättä ahdistavalta vaihtoehtojen labyrintilta. Täytyypä laittaa kirja lukulistalle ( ja monimutkaistaa seuraavaksi luettavan kirjan valintaa
)
Valinnanmahdollisuuksien lamauttavan vaikutuksen huomaa helposti avaamalla selaimeen välilehtikaupalla mielenkiintoisia syötteenlukijassa ryöppyäviä kirjoituksia. Avaa esimerkiksi kymmenen artikkelin pituista tekstiä. Yritä nyt lukea yksi näistä artikkeleista loppuun. Ei ole helppoa.
Minulla roikkuu joskus samat tekstit selaimessa päiväkaupalla. En osaa päättää mitä luen seuraavaksi joten en lue mitään ja päädyn poukkoilemaan sivulta toiselle.